Lawrence Block: Kuoleman kutsu

Varakas pariskunta palaa kotiin teatterista ja löytää asunnostaan kaksi miestä odottamasta. Murtovarkaita? Aviomies surmataan heti, vaimolle tehdään iljettävää väkivaltaa ja sitten hänetkin tapetaan.

Kahden miehen todetaan poistuneen talosta kantaen täyteen sullottuja tyynyliinoja. Ennen kuin poliisi ehtii päästä minnekään tutkimuksissaan, ruppaisesta asunnosta löytyy kaksi kuollutta miestä - toinen on ampunut toisen ja sitten itsensä. Ja varastetut tyynyliinat ja tvarat löytyvät samasta huoneesta. Siististi selvitetty juttu.

Blockin yksityisetsivä Matt Scudder ei oikein usko tarinaan ja alkaa penkoa. Paljastuu monimutkainen juoni. Scudder käy AA-kerhon kokouksissa, ajaa metrolla (New Yorkin metro tulee kirjan mittaan tutuksi) ja ratkoo tapausta.

Voisi sanoa, että tarina on mielenkiintoinen, mutta minä jupisen. Minusta kirja on lähinnä pikkunäppärä. Huomasin lukemisen mittaan, että olen lukenut kirjan aikaisemminkin enkä muistanut - kertoo jotakin sen tasosta.

Saman lukuajan voi kuluttaa johonkin, joka todella ansaitsee tulla luetuksi tai on edes hauska.

Lee Child: Painostaja

Ensimmäinen lukemani Lee Child. Yksinkertaisia päälauseita, jotka sopivat kertojan, Jack Reacherin, henkilökuvaan. Reacher on yksinäinen kulkija, joka joutuu koviin paikkoihin. Tällä kertaa tarina alkaa mafiapäällikön pojan kidnappauksesta, jonka Reacher onnistuu estämään. Korvaukseksi hänet palkataan päällikön yksinäiseen, tarkoin suojattuun linnaan töihin. Kohta paljastuu, että tarina on mutkikkaampi; Reacherin on ollut tarkoitus päästä linnaan eikä kidnappaus ole sitä, miltä näyttää.

Reacher on kova jätkä, mutta ei varsinainen Teräsmies. Hän toteaa itse, että on kokonsa vuoksi vähän hidas eikä mikään kiipeilijä. Tässä kirjassa hän päätyy mereen ja melkein hukkuu; lisäksi hän löytää itseään vahvemman ja nopeamma vastustajan - huonosti on vähällä käydä. Naisten kanssa hän ei pärjää. Tavallaan sympaattista.

Mukavasti sujuvaa äijäkirjallisuutta. Kelpaa kyllä naisellekin, josta olen selvä esimerkki.

Hilary Mantel: Susipalatsi

Thomas More

Olen arvostellut "Wolf Hallin", ja nyt luin suomennoksen. Kaisa Siveniuksen käännös antaa lisää makua kirjalle. Hänen käyttämänsä kieli, joka ei ole ihan vanhahtavaa, mutta käyttää lauserakenteita ja sanoja, jotka vivahtavat vahnaan keileen, on juuri oikea tälle kirjalle. Esimerkkinä olkoon kohta, jossa Thomas Cromwell keskustelee Jane Seymourin kanssa tämän jäykästä Edward-veljestä:

- Mestari Cromwell, veljeni Edward hymyili viime viikolla.
- Siunatkoon. Kuinka hän niin räväkäksi heittäytyi?

Uusintalukemisessa korostui uskonnollisten fanaatikkojen ja sopeutuvan Cromwellin ristiriita. Cromwell yrittää jopa pelastaa Thomas Moren, joka on kiduttanut intohimolla erimielisiä ja nauttinut heidän ja heidän läheistensä tuskista. Cromwell ei silti ole mikään pehmolelu, hän vain tietää, että ajat muuttuvat, ja ihmisissä voi olla paljon ihailtavaa, vaikka he olisivat miten vastenmielisiä tahansa.

Vuoden upein suomenkielellä julkaistu kirja.

Esko Valtaoja: Kosmoksen siruja

Valtaoja on tähän kirjaan koonnut lyhyitä kirjoituksiaan vuosikymmenten ajalta. Nykypäivään tekstit palauttavat jokaisen luvun loppuun lisätyt täydennykset.

Valtaoja on nautittava kirjoittaja, koska hän on huumorintajuinen, avoin ja reippaasti tyylilajista toiseen hypähtelevä - ja tekstin aihe pysyy silti tiukasti hyppysissä, käytiinpä avaruuden äärillä tai kesämökin laiturilla.

Suosittelen jokaiselle, joka haluaa tietää jotakin tästä kosmoksesta, jossa elämme.

Carlos Lucarelli: Almost Blue

Oudon runollinen jännityskirja Italiasta. Sarjamurhaaja esiintyy aina edellisenä uhrinaan. Naispoliisi, jota miehespoliisit tylyttävät, pitää naurunalaisenakin kiinni tästä teoriasta ja löytää avukseen syntymäsokean miehen, joka istuu huoneessaan kuuntelemassa poliisiradiota ja matkapuhelinten viestejä - tai oikeastaan sokea mies ottaa ensin yhteyttä. Hän kuvittelee äänet väreinä, joita hän ei koskaan ole nähnyt. Naispoliisin ääni on hänen mielestään sininen - kaunein ääni, jonka hän on koskaan kuullut. Murhaajan äänestä hän ei pidä.

Kun murhaaja on sanonut seuraavalle uhrilleen tapaavansa tämän yleisötilaisuudessa, poliisi ja sokea lähtevät kuuntelemaan ihmisiä. Mutta murhaaja huomaa sokean, joka mitään näkemättä näkee hänen lävitseen. Niin alkaa epätasainen kissa ja hiiri -leikki.

"Almost blue" on jazzkappale, jota sokea Simone rakastaa.

Janet Evanovich: Ensin rahat

Tällä tavoin Stephanie Plumista tuli maailman kehnoin palkkionmetsästäjä; hän tarvitsi rahaa ja hänen serkullaan Vinniellä on takuufirma. Ensimmäiseksi tehtäväksen hän saa tavoittaa Joe Morenon, joka on sukua puolelle kaupungista ja lisäksi Stephanien entinen poka - tosin Joe Moreno on kaupunginkuulu naistenkaataja. Pulma on, että Moreno on poliisi, jota syytetään aseettoman miehen tappamisesta, eikä hän halua joutua kiinni, ennen kuin hänen syyttömyytensä on todistettu.

Stephanie on onneton tapaus, vaikka häntä opastaa kokenut Ranger, joka sanoo: "Tämä professori Higgins -homma on jotenkin mielenkiintoinen." Ainakin Stephanie ottaa opikseen parista erehdyksestä ja opettelee ampumaan - häntä jahtaa hullu raskaan sarjan nyrkkeilijä. Niin että vuoroon Stephanie ajaa takaa Morenoa ja vuoroon Moreno pelastaa Stepahnien. Myös autoja tärvätään.

Vauhtia päällä tässä ensimmäisessäkin Plum-kirjassa.

Dougas Preston: Isku

Jännityskirja, jossa aluksi tyttö näkee meteorin putoavan. Nokkela nuori nainen, osaa käyttää tähtitieteellisiä koordinaatteja, kaukoputkea ja tietokonetta, laskee putoamispaikan ja lähtee isänsä hummeriveneellä etsimään meteoria - ollaan Mainessa. Samaan aikaan toisella puolella maailmaa markkinoille ilmestyy laittomia jalokiviä, epätavallisen kauniita, mutta voimakkaasti radioaktiivisia. Yksityinen tutkija lähetetään etsimään kaivosta - kyseessä on maapallon syvyyteen ulottuva aukko.

Tästä eteenpäin syyllistyisin spoilaamiseen juonta selostamalla, mutta vinkkinä kerrottakoon, että juttu on aika tavalla scifiä - Maine ja Kambodza liittyvät yhteen.

En ole ennen tavannut kirjaa, jossa hummeriveneet esittäisivät niin suurta osaa. Varsin kiva jännäri, suositeltavaa kesälukemista.

Janet Evanovich: Luuvitonen

Kirja on ilmeisesti jo viides palkkionmetsästäjä Stephanie Plumista kertovassa sarjassa, mutta ensimmäinen lukemani. Ei jää viimeiseksi - Stephanie on viihdyttävä naisihminen. Viihdyttäviä ovat myös hänen kiinnostuksensa miehiset kohteet, poliisi Joe Moreno ja palkkionmetsästäjä Ranger. Stephaniella on lisäksi sekopäinen puolalais-italialainen suku ja outoja tuttavuuksia, kuten työtoveri ja entinen ilotyttö Lula. Sukulaisista erikoisin on rämäpäinen isoäiti Mazur.

Vauhti on kova ja autoja romutetaan urakalla - onneksi Ranger on hyvä hankkimaan lisää. Stephanie kuvaa aina, mitä hänellä on yllään, mutta kumma kyllä, tarina ei hyydy näihin kuvauksiin, vaan ne tuntuvat vain asiallisilta - mitä ammatilleen omistautunut palkkionmetsästäjä missäkin tilanteessa päälleen vetää. Miessuhteisiinkaan ei ehditä uppoutua, näköjään Stephanien elämän kiintein suhde on hänen hamsterinsa Rex.

Hauska kirja.

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Jean Le Flambeur on vankilassa, jossa hän kuolee koko ajan uudelleen. Epämiellyttävää. Yhtäkkiä hänet vapauttaa avaruusalus ja sen lentäjä, jonka nimi on Mieli (ja Mieli muistelee Sydäntä... ehkä tämä kaikki selviää jatko-osissa). Le Falmbeur joutuu suorittamaan vaikean tehtävän Marsin liikkuvassa kaupungissa nimeltä Oubliette. Kaupungin nimi on hiukan enteellinen, mutta ie juonipaljastuksia - tärkeintä on, että asukkaat ovat koko ajan yhteydessä toisiinsa enemmän tai vähemmän, yksityisyyden taso on kaiken aikaa valittavissa. Lisäksi myös Oublietten asukkaat kuolevat säännöllisesti, mutta eivät ihan yhtä tiuhaan kuin Le Flambeur vankilassa.

Epätavallista. Jotkut arvostelijat vertaavat "Kvanttivarasta" Alistair Reynoldsin kirjoihin, mutta minulle tulee mieleen Iain M. Banks. Olkoon kumpi tahansa, moderneissa scifi-piireissä liikutaan.

Pidin lukiessani, mutta kun tässä on kulunut vähän aikaa, niin oudosti on kirja pyyhkiytynyt mielestä. Lukiessa se sentään koukutti, joten ottakaa vinkkinä.

Husein Muhammed: Yhtä erilaiset

Kirja islamfobioisille ja islamista kiinnostuneille; todellinen kuva islamista ja islaminuskoisista Suomessa.

Muhammed muistuttaa, että maltillinen ja maallistunut islam on jyrkkää siipeä paljon tavallisempi, varsinkin Suomessa. Hän ottaa esiin islamin peruspylväät ja osoittaa, miten niitä sovelletaan tavallisten ihmisten elämässä. Muhammed muistuttaa myös, miten moninainen uskonto islam on eri suuntineen ja lahkoineen ja miten ihmisten kotipaikka ja kulttuuri muovaavat uskontoa eikä päinvastoin.

Uutta tietoa, vaikka tuntisi henkilökohtaisesti islaminuskoisia. Kannatettavaa lukemista.

Margaret Atwood: Velka ja vaurauden kääntöpuoli

Margaret Atwood kirjoittaa esseessään velan käsitteestä niin, että tavallinenkin ihminen ymmärtää. Velka, velkaantuminen, korko. Terävää ja kiinnostavaa.

Viimeisessä osassa minun mielenkiintoni lipsui, valitettavasti. Siinä Atwood kirjoittaa ihmisen velasta luonnolle ja maapallolle käyttäen tarinan rakenteena Dickensin Joulutarinaa saituri Scroogesta. Ekokiinnostuneille tämä osa on varmasti kirjan kiehtovin; minusta taloustiede oli rakentavinta.

Mercedes Lackey: The Eagle and the Nightingales

Kolmas osa Bardi-trilogiasta. Nightingale-niminen gypsymuusikko lähtee katsomaan, mikä vaivaa ylikuningasta, joka on jättänyt valtakuntansa retuperälle. Apunaan Nightingalella on lintumies T'fyrr - heidän välilleen syntyy jopa fyysinen rakkaussuhde, koska lintumiehellä on (äärettömän epätodennäköistä, mutta olkoon) asiaankuuluvat elimet.

Vakoilukuvaus on hyvää ja mukaansatempaavaa - Nightingale vetää kaksoisroolia köyhänä soittajana, joka kerjää palatsin keittiössä, ja eksoottisena esiintyjänä pääkaupungin kalleimmassa huvihuoneistossa. Lopulta taistellaan magialla.

Luotettavaa Lackeytä. Jos tästä pitää niin pitää - minä satun pitämään, vaikka tämä ei maailman parasta kirjallisuutta olekaan.

Conn Iggulden: Tasankojen susi

Iggulden on iskenyt historialliseen aiheeseen, jossa ei tarvitse antaa faktojen liian paljon häiritä - Tsingis-kaaniin. En tarkoita, etteikö hän olisi pysynyt aiheessaan, mutta mielikuvitukselle on todella tilaa. Aikamoista draamaa hän onkin saanut aikaan.

Jotakin tekee mieli kummastella - miksi nämä mongolit juovat mustaa arrakkia, mutta eivät kumissia? Kumissi tehdään hevosenmaidosta, jota mongoleilla oli; arrakki taas valmistetaan riisistä, sokerista ja kookoksesta, joista ainuttakaan mongolit eivät tunteneet (ainakaan ennen Tsingis-kaanin valloituksia).

Muuta draamaa on tarinaan saatu. Klaanipäällikkö surmataan ja hänen uskollisin miehensä tekee vallankaappauksen ja jättää entisen pomonsa lesken ja lapset arolle kuolemaan. Nämä eivät suostu vainajiksi, vaan voittavat lopulta petturin ja Tsingis alkaa kerätä klaaneja kokoon. Sitten alkaa maailmanvalloitus.

Romantiikka tarinasta puuttuu - tuskin mongolit kovin romanttisia yksilöitä olivatkaan. Avio- sun muita liittoja kyllä solmitaan, mutta tunnetta ei tarinassa ole. Kelpaa kyllä luettavaksi, eksoottinen aihe.

Michael White: Firenzen salaliitto

Taas yksi Da Vinci Koodi -klooni. Tällä kertaa salaisuus on Cosimo de'Medicin ja hänen vaimonsa hallussa ja on ilmeisesti (seuraa juonipaljastus) solumyrkky, joka eri tavoin annosteltuna joko tappaa tai parantaa. Hemmettiin juonipaljastukset, säästyttepähän kirjan lukemiselta.

Loppukohtaus tuo mieleen vampyyrikirjat hautakammioineen ja on epäuskottavin, jonka olen lukenut ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Kiinnostavin (ja vampyyrimaisin) on italialainen aatelinen, joka on rikas, omituinen, seksikäs ja tietää kaiken. Ja selviytyy jopa selvästä kuolemastakin. Koskahan mahdamme saada lisää venetsialaisen Roberto Armatovanin seikkailuja, joista selviää, että hänen isoäitiään on kreivi Dracula purrut?

Vesa Puuronen: Rasistinen Suomi

Taas kirja, jonka pitäisi olla pakollista luettavaa juuri niille, jotka eivät sitä lue. Puuronen analysoi rasismia Suomessa mm. eduskunnan puheiden ja Internet-kirjoitusten kautta. Hän laajentaa tämänhetkistä maahanmuuttokriittistä keskustelua tutkimalla mm. historiallista venäläisvihaa ja saamelaisten asemaa Suomessa. Käsite "monikulttuurisuus" saa järkevämmän sisällön kuin nettikeskusteluissa.

Paitsi ehdotus tehdä tästä pakollista luettavaa maahanmuuttokriitikoille (no, mitään kirjaa ei saa Suomessa pakolliseksi paitsi peruskoulun oppikirjoja), kirja on myös antoisaa luettavaa niille, jotka haluavat tietää, mistä oikein on kysymys.

Ehdottomasti suositeltava.

Barbara Nadel: Belsassarin tytär

Dekkari istanbulista - vanha juutalainen löydetään kammottavalla tavalla surmattuna, ja seinään on piirretty hakaristi uhrin omalla verellä. Viharikos. Vai onko?

Poliisipari, komisario Cetin Ikmen ja hänen alaisensa ylikonstaapeli Suleyman ovat epätavallisia tutkijoita. Varsinkin Ikmen, joka tupakoi ja kulkee ympäri brandypullo taskussaan (laseja ei tarvita) ei ole tavallisimpia tutkijoita - eikä hänen kotielämänsäkään. Miten monella kirjan poliisilla on vaimo ja kahdeksan tenavaa, yhdeksäs tulossa? Liian kaunis ylikonstaapeli, jota selvästi epäillään homoksi, miesparkaa - hän ei ole - on vaivautunut esimiehensä vuoksi.

Itse rikos lyö kyllä yli, kaikki viitteet Venäjän vallankumoukseen ja muuhun romantiikkaan ovat hiukan turistimaisia. Toivottavasti Nadelin uusi suomennettu kirja malttaa jättää tsaariperheet ja vanhat juutalaiset tarinan ulkopuolelle. Ne vievät arviotani selvästi alaspäin. Jätän mieltymykseni avoimeksi.

Belinda Bauer: Hautanummi

Mistähän johtuu, että englantilaiset kurjuuden kuvaukset ovat niin paljon kurjempia kuin minkään muun maan?

Steven Lamb asuu äitinsä ja isoäitinsä kanssa brittislummissa Dartmoorin nummen reunalla. Mummi odottaa joka päivä ikkunassa kotiin poikaansa Billyä, jonka kaappasi lapsia tappava pedofiili. Syyllinen, Arnold Avery, on jo vankilassa, mutta ei ole suostunut paljastamaan kaikkien uhriensa kätköpaikkoja. Steven on päättänyt kaivaa nummea ylös, kunnes löytää enonsa ruumiin. Ehkä silloin isoäidistä tulee normaali ja äiti lakkaa olemasta niin kiukkuinen ja vaihtamasta miehiä.

Stevenillä on muitakin huolia - toiset pojat kiusaavat ja pahoinpitelevät, eikä omasta parhaasta kaveristakaan ole iloa, vaan tämä aina syö Steveninkin eväsleivistä sen yläpuolen. Silti Steven tuntee vastuuta kerheestään ja ystävästään, ja lopulta ryhtyy uhkarohkeaan hankkeeseen - kirjoittaa Arnold Averylle vankilaan.

Juoni käy kovaksi, kun Arnold ensinnäkin onnistuu selvittämään hänelle kirjoittavan S.L:n henkilöllisyyden ja sitten pakenemaan vankilasta. Ja Steven valmistautuu uhraamaan mieluummin itsensä kuin ystävänsä tai pikkuveljensä.

Uhrimielestään huolimatta Steven on normaali ja uskottava, ja Averynkin ajatuksiin pääsee sisälle (Luoja varjelkoon). Ei muuten tarvita niitä yksityiskohtaisia kuvauksia kidutuksesta ja mruhasta, joita amerikkalaiset alan kirjat ovat pullollaan - lukijan mielikuvitus kyllä täyttää aukot ja tehokkaammin. Loppukohtaus on kylmä ja pimeä kuin Dartmoorin sumu.

Jos haluatte väristyksiä, tämä on se kirja. Ja erilainen jännityskirja.

Mercedes Lackey: The Robin and the Kestrel

"Bardic Voices" oli ensimmäinen kirja Alandan maailmasta ja vapaista bardeista. Tässä kirjassa mustalais-Robin ja entinen prinssi Sional, nyt nimellä Kestrel, matkaavat mustalaisvankkureissa tutkimaan, mitä on tapahtunut Gradfordin katedraalikaupungissa.

Bardi-sarjassa Mercedes Lackey antaa todella kyytiä järjestyneelle uskonnolle ja ylimielisille byrokraateille. Gradfordissa vallanhimoinen arkkipiispa osoittautuu huijariksi, joka tekee "ihmeitä" petollisen mustalaisklaanin avustuksella jakääntää koko kaupungin - ja mahdollisessa tulevaisuudessa koko Alandan kahdenkymmenen kuningaskunnan - elämän kurjaksi. Kaksi älykästä ja urhoollista kulkuria nousee vastarintaan.

Mukavaa viihdettä.