P.C.Hodgell: Bound in Blood

Hodgellin Kercyrath-sarja on ehtinyt viidenteen osaansa - 25 vuoden odotuksen jälkeen. Viipymisen syy on ollut Hodgellin työ yliopistossa ja vaikeus saada kustantajia - hitaasti keräämäni osat ovat viideltä eri kustantajalta ja viidellä eri tyylillä painettuja. (Vain yksi kunnollinen kansikuva.) Nyt kirjailija on ryhtynyt päätoimiseksi ja taitaa saada osia nopeammin ulos.

Valitettavasti on sanottava, että taso laskee samalla, jos tämä viides osa mitään todistaa. Alkuosat ovat olleet mielikuvituksellisia, sydämellä kirjoitettuja, rakkaita lapsia. Tämä maistuu seikkailuromaanilta. Juonen pulmia ratkotaan kiihtyvällä vauhdilla, merkilliset ihmisluonteet käyvät tavanomaisemmiksi eikä outoja, yliluonnollisia hahmoja ilmesty.

Tosin muistutan, että vertaan sarjan aikaisempiin osiin, en useimpiin muihin fantasiakirjoihin, joita markkinoilla pyörii. Kercyrath-sarja on edelleenkin aivan omassa tasossaan. Kannattaa hankkia, jos pitää oudosta fantasiasta ja kirjoja ilmestyy uusina painoksina.

Richard Wrangham: Tulella kypsennetty

Kirja on todella kiinnostava hypoteesi ihmiseksi kehittymisestä valmistetun ruuan voimin. Pehmeän ruuan vaikutus anatomiaan (pienemmät leuat, lyhyempi suolisto) vaikutti energian määrään, joka voitiin käyttää aivojen koon kasvattamiseen, ja tässä me olemme. Valmistetusta ruuasta saa enemmän energiaa, ja syömiseen kuluu vähemmän voimia ja aikaa. Kaikki on perusteltu pätevästi sikäli kuin ymmärrän.

Toinen tekijä on, että tästä kehityksestä ovat maksaneet naiset joutumalla nyrkin ja hellan väliin. Ruuan valmistaja tarvitsee suojelua tai nälkäiset ja isommat kaappaavat ruuan mukaansa; siksi avioliitto. Ja mies voi aina piestä vaimonsa, jos vaimo haluaa jakaa roolit paremmin. Tämä on vähintään kiinnostava ajatuskulku.

Ehdotan kirjan lukemista ja kommentointia.

E.M.Forster: Talo jalavan varjossa

Englantilaisuutta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Saksalaisiakin sivutaan ajalta, jolloin Saksa tarkoitti Goethea ja Schilleriä.

Yllättävän hyvä klassikko siihen nähden, että kirjaa ei usein mainita. Schengelin sisarukset sivuavat Wilcoxin perhettä yhden kesäöisen suudelman vuoksi, ja kaikkien elämä muuttuu. Kirjassa on hillittömän hauskoja kohtia, välillä juututaan filosofoimaan, ja tarinan taustana on Howards End, suomennoksen "talo jalavan varjossa", vaikka suurimmaksi osaksi tapahtumat sattuvat aivan muualla. Tätä ei voisi tapahtua nykyaikana (suudelma heittää kaksi sukua kaaoksen valtaan), mutta silti kirjassa on paljon nykyaikaankin sopivaa - herra Wilcoxin iskulause on "aina on köyhiä ja rikkaita", ja sillä oikeutuksella hän jättää köyhät yksilöt kohtalonsa huomaan. Ja löytää heidät omalta tieltään, muuttamassa oman perheensä elämän.

Suosittelen.

Markku Turunen: Juuston pimeä puoli

eli Kosminen Virtahepo saapuu Maata kiertävälle radalle

Markku Turusen hilpeä kirja on osaksi erittäin tarkkaa dokumenttia Neuvostoliiton avaruusohjelmasta ja muusta sitä sivuavasta (ynnä sivuhyppyjä kaikkeen Castrosta Yhdysvaltojen elokuvatuotantoon), ja osaksi fantasiaa siitä, mitä Kosminen Virtahepo sai selville salaisesta robottiohjelmasta.

Yrittämättä pahemmin spoilata - kävi niin, että ensimmäinen avaruuteen lähetetty kosmonautti ei päässytkään avaruuteen. Vostok 1 -raketti nousi niin korkealle, että hiukan ylemmäs, ja se olisi törmännyt Moskova - Alma Ata -reittikoneeseen. Uutta rakettia ei siihen hätään saatu mistään, mutta edes uusi kosmonautti tilattiin Uuden Ihmisen Instituutista. Siitä se vauhtiin lähti.

Kirjan osatekijät menevät niin somasti päällekkäin ja rinnakkain, että lopulta lukija lakkaa pähkäilemästä ja ottaa vain kaiken vastaan naurunkyyneleet silmissä. Tosin lopun todellisen lemmenparin kohtalo on suorastaan liikuttava.

Kirjaan antavat lisäviehätystä Kertojan (tai Kosmisen Virtahevon - kuka tietää?) tekemät kuvakollaasit. Lukijan ei kannata jättää aivojaan narikkaan, niille on käyttöä. Suosittelen hyvää avaruusmatkaa!

Anne McCaffrey - Elizabeth Ann Scarborough: Power Play

Petaybeen, älykkään planeetan kohtaloiden kolmas osa. Tieto planeetasta on levinnyt, ja yksi ja toinen pyrkii osille. Tulee uskonnollisia palvojia, luonnonvarojen varastajia ja ihmisiä, jotka arvelevat löytävänsä kadonneita omaisiaan. Planeetan voimavarat alkavat loppua. Lisäongelma syntyy avaruusrosvoista, jotka kidnappaavat tärkeimmät ihmiset lunnasvaatimusten vuoksi.

Niipä vain Petaybee ja sen asukkaat onnistuvat taistelemaan ja selviytymään. Hiukan hutaisten tehty, mutta herttainen loppu jättää (lähes) kaikki onnellisiksi.

Robert Dessaix: Kirjeitä yöstä

Hieronymus Boschin "Maisten ilojen puutarha" (yksityiskohta maalauksesta)

"Kirjeitä yöstä" on kirjeromaani, rakennettu taitavasti siihen kerrokselliseen tyyliin, jota 1700-1800-luvulla suosittiin (tunnustan, että olin mennä vipuun ja tarkistin ensin, että kirjailija ei ole kuollut). Romaani koostuu sarjasta kirjeitä, jotka "R" - muuta nimitystä hänestä ei ole, ja sekin viimeisen kirjeen allekirjoituksena - on kirjoittanut Venetsiassa 20 päivän aikana ja lähettänyt Melbourneen vastaanottajalle, joka jää tuntemattomaksi (tai niin ilmoittaa esipuheen ja oletettavasti kirjeiden lopussa olevien huomautusten kirjoittaja Igor Miazmov, joka kuvaa rooliaan näin:

Olen myös selkeyttänyt joidenkin kirjoittajan tapaamien italialaisten ja saksalaisten käyttämää englantia. Koska en puhu englantia äidinkielenäni, pidin itseäni erityisen sopivana tällaiseen tehtävään.

Sitaatti kuvaa kirjan tyyliä yleisemminkin. Lukijalta odotetaan tarkkuutta. Lienee myös aiheellista huomauttaa, että kirjeiden kirjoittajan asuinkumppani on nimeltään Peter.

Kirjoittaja on melbournelainen mieshenkilö, joka on saanut kuulla sairastavansa vakavaa tautia, joka väistämättä johtaa kuolemaan. Naiviudessani oletin ensin kyseessä olevan syövän, mutta luonnollisesti tauti on AIDS. Kirjoittaja ei kerro, miksi hän menee juuri Venetsiaan kirjeitä kirjoittamaan, mutta hän viittaa Mannin kirjaan "Kuolema Venetsiassa".

Kirjeissä kirjoittaja kuvaa yksityiskohtaisesti keskustelujaan outojen henkilöiden kanssa, jotka hän on tavannut Italian eri kaupungeissa. Nämä kertovat hänelle Italian historiaan sijoittuvia, monimutkaisia tarinoita kauniista naisista, jotka tekevät heitä rakastavat miehet perusteellisesti onnettomiksi. Tarinat päättyvät aina rappioon ja kuolemaan ja niissä on aina mukana pahantahtoista noituutta. Tarinassa on myös pitkä kuvaus tuhoisasta junamatkasta - ensin tarina on täysin realistinen; matkustaja huomaa, että hän on ylittänyt valtakunnan rajan eikä hänellä ole tarvittavaa valuuttaa. Hänellä on nälkä eikä rahaa. Rahanvaihtopisteet ovat kiinni, hotellit täynnä, ja matkalaukusta katkeaa kahva. Kaikki matkaajat ovat tavanneet tällaisia ongelmia. Sitten tilanne moninkertaistuu; hän menee toiseen junaan (millä rahalla?), toiseen kaupunkiin, tarina kertautuu; sitten kolmanteen ja neljänteen. Kaupungeissa ja rautatieasemilla on kiiluvasilmäisiä varkaita, ryöstäjiä, prostituoituja, transvestiitteja, houreinen helvetti - ja koko ajan on keskiyö.

Tällä kohdalla viittaan Hieronymus Boschin maalauksiin, erityisesti "Maisten ilojen puutarhaan", johon kirjoittaja viittaa tuon tuostakin, ja Danten "Jumalaiseen näytelmään". Kun kirjoittaja pääsee "Paratiisin" loppuun, hän päättää kirjan ja kirjeensä lauseeseen "Olen tulossa. R."

Älkää ottako selostusta spoilauksena, kyseessä on matkaopas - ja ehkä täysin virheellinen, en tiedä. Kirja on luettava useamman kerran, se sisältää tahallista harhautusta, ovelia viitteitä ja kirjallisia vihjeitä. Mottona ei suotta ole Danten aloitus:

Elomme vaelluksen keskitiessä
mä harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena.

Ah, raskasta on sanoa kuink' oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.

Ei kaameampi itse kalma liene;
mut koska hyvää myös mä löysin sieltä,
kerrata muutkin tahdon tapaamani.

(Suom. Eino Leino)