Luetut 2006-2011

My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Friday, December 31, 2010

Mari K. Niemi (toim): Kiitos ei!

Kieltäytymisen kulttuurihistoriaa. Kiinnostava näkökulma moniin asioihin, useat tutkielmat hyvinkin kiehtovia, erityisesti osio raittiusvalistuksesta Suomessa historian mittaan, joka todella antoi uutta ja yllättävä tietoa. Toinen jakso koski syömishäiriöitä kulttuurien eikä yksilöpsykologian kannalta - bulimia kertakäyttökulttuurin ääri-ilmiönä - ruoka "syö ja oksenna" -kertakäyttönä. Kiehtovaa. Erityisen kiinnostava oli myös tutkimus vanhenemisesta kieltäytymisestä - kirurgiset toimenpiteet iättömyyten pyrittäessä.

Muita olivat tavanomaisemmat, mutta mielenkiintoiset tutkimukset seksistä kieltäytymisestä, ateismista, vapaaehtoisesta sosiaalituesta kieltäytymisestä yms.

Hyvin luettavaa kulttuurihistoriaa.



Wednesday, December 22, 2010

Kishwar Desai: Pimeyden lapset

Ilmoitanpa heti alkuun, että mikään joulukirja tämä ei ole. Vaikka joulukaan ei ole lohdullinen perhetapahtuma - "Marian, kihlattunsa kanssa, joka oli raskaana" - "heille ei ollut sijaa majatalossa" ja niin edelleen, niin "Pimeyden lapset" koskee maailman kadonneita naisia. Kuten kirjan sosiaalityöntekijä toteaa:

Chandigarhissa, Punjabin ja Haryanan yhteisessä huippu-urbaanissa pääkaupungissa tuhatta miestä kohden on 777 naista. Haryanassa on kyliä, joissa naisia on mitättömät 370 per tuhat miestä.


Missä nämä kadonneet tytöt sitten ovat? Sitä tässä kirjassa pohtii 45-vuotias, viskiä juova ja tupakoiva naimaton sosiaalityöntekijä, jonka äiti edelleenkin yrittää naittaa tytärtään lehti-ilmoituksilla ja haaveilee lapsenlapsesta. Simran koettaa selvittää entisen kotikaupunkinsa Jullundurin mystistä joukkomurhaa. Arvostetun perheen 13 jäsentä on myrkytetty, puukotettu ja poltettu. Talosta löytyy hengissä vain 14-vuotias tytär Durga, joka on köytetty sänkyyn ja raiskattu, ja jonka poliisi on reippaasti pidättänyt syyllisenä murhiin. Simran yrittää saada kontaktin Durgaan ja joutuu kaivautumaan perheen salaisuuksiin poliisin huijaamana ja kampittamana ja kaupungin paheksumana. Tarina saa vieläkin synkempiä piirteitä, kun kuvaan tulee Durgan kadonnut isosisko Sharda.

Tarina on kolkko ja kyyninen ja loppuratkaisu (jonkinlainen sellainen) on vieläkin pahempi - oikeutta ei saada, jos oikeutta nyt Jullundurissa onkaan olemassa. Hento optimismi sarastaa Simranille itselleen, mutta kuka onkaan pääkonna? Ja jatkaako hän kylmää uraansa?

Kauhea, voimakas kirja.


Tuesday, December 21, 2010

Clive Cussler & Justin Scott: Hävitys

Cusslerin herrasmiesetsivä Isaac Bell jahtaa sydämetöntä konnaa pitkin vuoden 1907 Yhdysvaltoja. Tuhoojan nimellä tunnettu mies tappaa syöksemällä junia kiskoiltaan, räjäyttämällä dynamiitilla rakennustyömaita ja tappamalla kylmäverisesti jokaisen, joka pääsee lähelle. Kohteena on Southern Pacific -rautatieyhtiön uusi oikorata ja silta, mutta mikä on motiivi? Ja kuka on tämä Tuhooja, jolla tuntuu olevan sisäpiiritietoa rautatiemoguli Osgood Hennessyn kaikista suunnitelmista?

Melkoisen mukava seikkailukertomus, jossa 1900-luvun alun tyyliin syöksytään mannerta pitkin poikin, sankarilla on välähtelevät siniset silmät, tarinan naiset ovat kauniita ja panokset korkeita - kirjassa pelataan myös pokeria. Cussler ja Scott tuntevat aikakauden taustan, erityisesti junat ja rautatiet, lähes liiankin yksityiskohtaisesti - jokainen veturi kuvataan viimeistä apupyörää myöten. Miehet käyttävät miekkaa ja derringeriä, revolveria ja Vickers-konekivääriä - nuori Van Dorn -etsivätoimiston harjoittelija saa luvan ottaa mukaan aseen, hänen käteensä lyödään revolveri ja annetaan ohje: "Se on kaksitoiminen. Vedä liipasimesta, ja kun meteli lakkaa, lataa uudelleen."

Hyvää viihdettä.


Wednesday, December 15, 2010

Andrzei Sapkowski: Viimeinen toivomus

Alkajaisiksi, kirja ei - tavallaan - ole pahaa luettavaa. Päähekilöön olisi jopa ilo mieltyä. Ongelma on, että hän on niin hemmetin yhden ulottuvuuden tyyppi. Ei ihme, koska tarina on tehty tietokonepelin perustaksi. Voin kuvitella, että ihan kelvokkaan tietokonepelin, mutta kirjaksi siitä ei ole. Sääli.

Kysymys on miekkosesta, joka on "noituri", mutantiksi muunnettu ihminen, joka palkkaa vastaan tappaa kaikenlaisia oudonnimisiä epäluomia. Häntä sorsitaan kaikkialla. Kirjassa on toistuvasti miekkailukohtauksia, jotka lukiessa eivät pure, mutta tietokonepelissä ... no jaa. Jaksotus on tyyliä tömps tömps tömps. Noituri tulee johonkin, siellä on tehtävä, yleensä tappotyyppinen, siten neuvotellaan, sitten heilutellaan miekkaa, sitten noituri karkoitetaan kaupungista. Useissa jaksoissa käytetään vanhoja satumuotoja, esimerkiksi "Lumikki ja seitsemän kääpöitä" pornografisesti muunneltuina. Välijaksoissa päähenkilö on temppelissä, josta hänet myös karkoitetaan - ei papittaren toimesta, vaan ikävien tyyppien.

Jos tätä noituria, Gerartia, ei olisi tehty tietokonepelin henkilöksi, vaan paneuduttu hänen taustaansa, ympäristöönsä, kehitykseensä - niin kirjasta olisi jotakin saattanut tullakin. Nyt - pelatkaa sitä peliä, mikä se nyt onkin. Kirja on ajan haaskausta.

Sääli.



Monday, December 13, 2010

Nicola Cornick: Skandaalien lordi

Enpä edes muista, koska on viimeksi tullut luettua kioskikirja. Nyt muistan, miksi en ole lukenut.

"Skandaalien lordi" väittää tapahtuvansa recency-aikana (eli 1700-1800-luvun taitteessa) Englannissa. Pienintäkään ajankuvaa ei ole huomattavissa. Sankarin oletetaan olevan jonkinlainen byronilainen tyyppi, ja sankaritar huonosti kohdeltu ylhäisönainen - hiukan Barbara Cartlandin tyyliin (niihin on joskus tullut törmättyä), paitsi että Nicola ei ole kiinnostunut ruoskimisista kuten Dame Barbara - mutta silti typykkä syyllistyy koko ajan mitä uskomattomimpiin toilailuihin, jotka aina päättyvät sankarilta saatuihin, varpaat kiharaan vetäviin suudelmiin. Ja vähän pitemmällä kirjassa lemmenkohtauksiin, jotka väistämättä vetävät selän kaarelle ja aiheuttavat voihkintaa. Loppujen lopuksi rakkaus voittaa kaiken. Siinä se.

Jos haluaa lukea hyvän regency-kirjan, suosittelen Georgette Heyeriä, joka tiesi, mistä kirjoitti. Tosin Nicolalla oli hetkensä silloin, kun sankaritar rupesi vaatimaan miehiä kaksintaisteluihin, mutta Georgette saa enemmän irti karanneista kissanpojistakin kuin Nicola elävältä hautaamisesta.


Tuesday, December 07, 2010

Diana Wynne Jones: Witch Week

Chrestomanci-kirjat alkavat tuntua hiukan liukuhihnarakenteilta. "Kissa" Chant on muuttunut stereotyyppiseksi oudoksi hahmoksi, johon on vaikea uskoa.

Tällä kertaa on kyseessä maailma, jossa noitia syntyy koko ajan, erityisesti noitaperheisiin. Jokainen kiinni saatu noita kuitenkin tuomitaan inkvisitiossa ja poltetaan elävänä. Kirjan tapahtumapaikka on sisäoppilaitos, jonka yhteen luokkaan on kerätty noitaperheiden orpoja. Luokassa epäillään olevan noita. Oppilaat ovat toisilleen juuri niin inhottavia kuin englantilaisissa sisäoppilaitoksissa kirjojen mukaan ollaan, ja sitten alkaa tapahtua kaikenkarvaisia noituuksia. Lopulta löytyy joku, jolla on perimätietona loitsu CHRE-STO-MAN-CI, joka tuottaa oudon, hajamielisen miekkosen oudossa puvussa. Ja noitia löytyy nurkista ja kaapeistakin.

Näppärä rakenne, mutta juoni alkaa tuntua kuluneelta, miten sitä sitten pyöritteleekin. Kirjalla on hetkensä, mutta Diana on kirjoittanut parempaakin. Paljon parempaa.


Sunday, December 05, 2010

Sarah Waters: The Little Stranger

Sarah Waters on kirjoittanut erinomaisia romaaneja, jotka kaikki on voitu luokitella lesboromaaneiksi, vaikka ne muuten ovat kuuluneet eri kirjallisuudenlajeihin. "The Little Stranger" on yllättävä - ei lesboja missään. Kirja on klassinen englantilainen kummitusromaani.

Kertoja on tohtori Faraday, keski-ikäinen maalaislääkäri. Hänen äitinsä oli sotien välissä suuressa maalaiskartanossa, Hundreds Hallissa, lastenhoitajana. Poika pääsi kerran suurten juhlien aikaan kartanon keittiöpuolelle ja livahti salaa isäntäväen, Ayresien, alueelle. Se jätti hänen elämäänsä kestävän jäljen.

Toisen maailmansodan loputtua tohtori on lääkärinä Hundredsin lähellä olevassa kylässä. Hänet kutsutaan hoitamaan Ayresin perheen jäljellä olevia jäseniä - poika Roderick oli ollut lentäjä ja vammautunut pahasti maahansyöksyssä. Tytär Caroline ja hänen äitinsä, rouva Ayres, kamppailevat suuren talon ja vähien tulojen kanssa. Talon yläluokkaisuus on edelleen olemassa, ja tohtori Faraday tuntee voimakkaasti luokkaeron. Ayresit eivät edes ajattele luopuvansa elämäntyylistään, vaikka sitä pitää yllä vain 15-vuotias piika, kylästä tuleva siivooja ja kartanon viimeinen maanvuokraaja, jota Rod ja Carolinen auttavat lehmien hoidossa, lypsämisessä ja muissa töissä.

Kartanon elämän kuvaus ottaa lukijankin voimakkaasti mukaansa. Kun outoja asioita alkaa tapahtua, niihin eläytyy yhtä lujasti kuin tohtori niihin eläytyy. Jotakin synkkää kartanossa on - se liittyy kenties siihen kauan sitten kuolleeseen esikoistyttäreen, jonka hoitaja Faradayn äiti oli ollut. Tai johonkin muuhun - perheen perinnölliseen häiriytymiseen, taloon pesiytyneeseen "tahraan", josta eräs naapuri mainitsee, tai vain siihen, että Ayresien elämänmuoto ja sen mukana perhe on tuomittu. Tai ehkä - lukija alkaa pohtia - tohtoriin itseensä, hänen pakkomielteeseensä kartanon suhteen.

Voimakas, mieleenpainuva kirja.


Friday, December 03, 2010

Robert Howard; Zambebwein kuu

Robert Howardin, Conanin luojan, novelleja ilman Conania. Monet ovat (kirjoittamisen) ajankohtaan sijoitettuja, kaikki ovat erittäin rasistisia (no, sopii myös kirjoitusaikaan).

Novelleissa näkyvät Howardin saamat vaikutteet selvemmin kuin Conan-novelleissa; Lovecraft, Clark Ashton Smith, Burroughs ja myös Sherlock Holmes (Lontooseen sijoitetussa novellissa on Sherlock-tarinan oopiumiluolassa naamioituneena piileskelevä salapoliisi, joka tuo toiminnassa mieleen Burroughsin John Carterin).

Niminovellissa on väkinäisesti yhdistetty Etelävaltiot ja Afrikka - ja väistämätön sankaritar, jolla on kultaiset kiharat, valkoinen iho ja pehmeät käsivarret. Samanlaisia sankarittaria ovat Howardin tarinat tulvillaan, tosielämssä hänelle ei sellaista liiennyt. Omalla oudolla tavallaan tarinat, jotka ovat ärsyttäviä, suututtavia ja tuskastuttavia, ovat myös murrosikäisen kiehtovia. Muinaiseen Mesopotamiaan sijoitettu "Arabun talo" on paras - siinä on hiukan sitä jotakin.