Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Useat Apatosauruksen tarinat ovat viiston hauskoja - suosikkini on "Tavarat/ihmiset". Niminovelli on oivallus; pelkän, että otan käsitteen käyttöön. Toiset tarinat eivät vain pure. Ehkä kyseessä on sukupolvikuilu, koska jotkut lastut koskevat nuoria isiä ja äitejä, jollainen en ole. Tosin esimerkiksi "Norsu, norsu" kolahtaa.

Monessa tarinassa on veikeän absurdi asenne tai tunne, että tästä pitäisi tulla jotakin, mitä ei tule. Tarkoitus vai vahinko? Kieli on hyvärytmistä ja juttujen lopetus usein sillä tavalla mukavasti töksähtävä, että lukija jää haromaan ympäirltään, jotta hyppäsinkö minä nyt sivun yli vai mitä?

Outoa - loppujen lopuksi jäi halu lukea tarinat uudelleen.