Vernon Vinge: Rauhansota

Tulin lukeneeksi ensin Vingen kirjan "Aikaloukku", mikä häiritsi "Rauhansodan" lukemista. Kirjat nimittäin eivät seuraa toisiaan loogisesti, vaan välissä on selvittämätön aukko. Onko "Aikaloukun" Wil sama henkilö kuin "Rauhansodan" Wili"? Onko Wilin menetetty vaimo sama kuin "Rauhansodan" Allison? Miten "Rauhansodan" Della Lu on päätynyt "Aikaloukun" avaruusmatkaajaksi? Huh. Lukekaa oikeassa järjestyksessä, jos haluatte nautiskella kepeästä science fictionista kompastelematta turhiin ongelmiin.

Joka tapauksessa "Rauhansota" on aivan klassinen avaruusooppera, vaikka tapahtumapaikka onkin Maa. On ihmisiä sortava maailmanlaajuinen järjestö nimeltä Rauhanlaitos, jolla on ydinpommien ja muun vastaaan lisäksi myös kuplia, joihin sulkemisen uskotaan tappavan uhrinsa välittömästi. On vanha nero, joka piilotetusta suojapaikastaan käy sotaa Rauhanlaitosta vastaan. On myös luiseva slummipoika, joka on nuorisorikollinen, mutta säkenöivän älykäs, ja joka vanhuksen kanssa yhdessä käy taistoon maailmanlaajuista järjestöä vastaan. Ja lopuksi on kaksi kaunista naista, jotka mielenkiinnon vuoksi ovat eri puolilla rintamalinjaa.

Huh. Vakiokamaa kuin Pirkka-kaupan kolmioleipä.

Rex Stout: 3 x Nero Wolfe

Kirjaan on koottu kolme suhteellisen lyhyttä Nero Wolfe -tarinaa - liian pitkiä novelleiksi, liian lyhyitä itsenäisiksi romaaneiksi. Suomennosten nimet ovat "Ikkuna kuolemaan", "Taimenet todistavat" ja "Liian monta etsivää".

En mene vannomaan, että yhtään näistä ei olisi julkaistu aikaisemmin, mutta minä en ole sattunut lukemaan. Parasta Rex Stoutia tarinat eivät ole. Kaksi kolmesta kuvaa Nero Wolfea toimistonsa ulkopuolella - toisessa hän on jopa suostunut tulemaan kokiksi suurlähettilään kutsuille, mikä on hyvin epäluonteenomaista. Viimeisessä tarinassa Archie Goodwin jopa päästää katkeruutensa valloilleen - hänet suljetaan kokonaan ulos tutkimuksista. En voi välttyä ajattelemasta, että Rex Stout on kirjoittanut näitä aikakauslehtiin pikkurahan puutteessa. Jos toisaalta pitää Nero Wolfe -tarinoista, niin siinähän menevät paremman tekemisen puutteessa.

Ja niin - en aio paljastaa mitään juttujen juonesta. Jotakin täytyy jättää purettavaksi, jotta oikeuttaisi itselleen kirjan lukemisen. Jos kuitenkin haluatte todella nauttia Nero Wolfe -kertomuksista, hakeutukaa varhaisempien, klassisten kertomusten ääreen - kuten vaikka "Caesar on kuollut".

Patricia Wrightson: Nargun ja tähdet

Patricia Wrightson on ainoa tietämäni kirjailija, joka on käyttänyt aiheinaan Australian aboriginaalien mytologiaa. "Nargun ja tähdet" on nuorten romaani, jossa orpo Simon joutuu pikkuserkkujensa, iäkkään, naimattoman sisarusparin Charlien ja Edien, maatilalle ja tapaa tämän salaisen maailman.

Nargun oli kiviolento, orpo, iätön, kivenjärkäleen kaltainen hahmo, joka liikkui yöllä ja murskasi varomattomat uhrit alleen ja söi. Charlien ja Edien maatilan yläpuoliselle vuorelle on hitaasti - miten hitaasti - tullut Nargun. Simon tapasi sen ensin, mutta Charlie ja Edie, viisaita maailmansa olentojen suhteen, kuulivat sen orvon ja vihamielisen huudon yöllä. Siten vanha uuhi löytyi aamulla, vain murskatut sorkat ja nahka.

Simon on tutkinut ympäristöään sisarusparin leppoisan, asioihin puuttumattoman valvonnan puiteissa. Hän löytää pienen suon, jota hallitsee Potkoorok, sammakko-olento, jonka Charlie oli lapsena tavannut. Potkoorok on ilveilijä, leikittelijä, mutta sillä on voimia. Puissa hyppivät liuhupartaiset Turongit, ja vuoren sisällä asuvat Niolit.

Charlie ja Edie, viisaat, hiljaiset vanhukset, ovat viehättäviä hahmoja. Kun kiukkuinen ja tuskainen Simon - kaupunkilaispoika, jonka vanhemmat kuolivat auto-onnettomuudessa, tulee tilalle, häntä ei näennäisesti edes huomata, mutta kun maan ja yön äänet kuuluvat, jompikumpi aina mainitsee ohimennen, mikä äänen aiheuttaa - "Pöllökehrääjä", sanoi Charlie - paitsi Nargunin yksinäistä huutoa.

Pieni, hiljainen, runollinen kirja.

Wilhelm Rubruk: Matka Mongoliaan

Wilhelm Rubruk oli fransiskaanimunkki, joka lähti Ranskan kuninkaan lähettämän tutkimaan huhua, jonka mukaan mongolien hallitsija olisi kääntynyt kristityksi. Tämä tapahtui vuosina 1253-1255.

Veli Wilhelm kirjoitti matkakuvauksen, joka oli oikeastaan pitkä ja henkilökohtainen kirje Ranskan kuninkaalle, jonka hän tunsi läheisesti. Niinpä kirja on eloisa, persoonallinen ja vapaa. Wilhelm ei päässyt raportoimaan itse kuninkaalle, koska hänet nimitettiin virkaan Lähi-Idässä. Sitä saamme kiittää tästä tarinasta, joka on melkoisen ainutlaatuinen - sekä mongolien kuvauksena että 1200-luvun matkakirjallisuutena. Veli Wilhelm oli myös poikkeuksellinen hahmo, hän ei ostanut kaikkea, mitä kerrottiin, vaan uskoi mieluummin omia silmiään kuin auktoriteetteja. Hän suivaantui matkalla nestoriaaneihin, idän kirkkojen kristinuskon lahkoon, vaikka yrittikin pitää yhtä toisten kristittyjen kanssa. Buddhalaisia (yleinen uskonto mongolien parissa) hän kutsui "kuvainpalvonnaksi" ja paheksui sen ilmenemismuotoja; hänellä oli silti järkeä pitää mielipiteensä ominaan.

Kirja on elävä ja vilkas kuvaus sen lisäksi, että se on harvinainen silmäys harvoin kuvattuun aron kansaan. Historiasta kiinnostuneille ja myös seikkailujen ja matkakertomusten ystäville!

The Penguin Complete Ghost Stories on M.R.James

Klassisista kummitustarinoista klassisimpia ovat M.R.Jamesin tarinat. Ujot oppineet lähtevät tutkimaan löytämäänsä klassista viitettä, kirjastonhoitajalta pyydetään harvinaista kirjaa, katedraalin opas kertoo lapsena kokemansa selittämättömän ilmiön. Jamesin - Cambridgen yliopiston keskiajan tutkijan - tarinoissa on naisia vain sivuviitteinä, silloin tällöin tarinan päähenkilön kerrotaan myöhemmin avioituneen, eivätkä miehetkään ole mitään aktiivisia sankareita. Tarinoissa on silti vaihtelua ja jännitystä.

James hallitsi arkipäiväisen ja selittämättömän sekoituksen. Mies näkee raitiovaunun ikkunassa oudon kirjoituksen, rahastaja ja raitiovaunun kuljettaja melkein tulevat erotetuiksi ja teksti katoaa. Juttu yhdistyy erään miehen raakaan ja selittämättömään murhaan. Mies työntää yöllä kätensä tyynynsä alle saadakseen käsiinsä tulitikkurasian ja panee kätensä suuhun, jossa on hampaat ja karvaa ympärillä. Kahden hengen hotellihuoneen tyhjässä vuoteessa nousee yöllä istumaan jokin. Todella pelottavaa.

M.R.Jamesin tarinat sijoittuvat 1900-luvun vaihteen molemmin puolin - kirjoittaja eli 1862-1936. Tarinoissa on myös entisen, maailmansotaa edeltävän rauhallisemman ajan viehätystä - kummitustarinat ovat kuolleet ne luoneen aikakauden mukana. Sääli.

Jack Chalker: The Devil's Voyage

Tuottelias science fiction -kirjailija Jack Chalker kirjoitti myös yhden sotakirjan, "The Devil's Voyage" Manhattan-projektista ja risteilijä Indianapoliksen upotuksesta. Indianapolis oli amiraali Spruancen lippulaiva, joka palatessaan korjauksista San Franciscosta sai salaiseksi lastikseen toisen atomipommeista - sen, joka pudotettiin Hiroshimaan. Kun Indy jätti pommin Tinianiin ja komennettiin liittymään Leyten lahdelle koottuun laivasto-osastoon, siihen osui kaksi torpedoa ja se upposi. Kyseessä oli Yhdysvaltojen laivaston suurin skandaali - Indyn upotusta ei huomattu ennen kuin neljä päivää myöhemmin, jolloin uutta radiolaitetta kokeileva lentokone näki miehiä vedessä ja alettiin kuumeisesti selvittää, mikä laiva oli uponnut. Indyn noin 1200 miehen miehistöstä pelastui hiukan yli 300.

Chalker keskittyy kuvailemaan ylihysteeristä tiedustelutoimintaa ja salailua, joka atomipommia ympäröi, ja syyttää siitä Indyn huomaamatonta katoamista. Salaliittoteoriat sikseen - turvatoimet varmaan olivat juuri niin farssimaiset kuin kirjassa kuvataan, ja miesten kamppailu vedessä auringon polttamina, suolaveden ja öljyn syövyttäminä, haiden ahdistelemina, ilman juomavettä ja ruokaa on kovaa luettavaa.

"The Devil's Voyage" olisi ansainut enemmän huomiota kuin se on saanut.

Diane Wynne Jones: The Time of the Ghost

Jännittävä ja nopealiikkeinen tarina tämä.

Sally - ainakin hän arvelee olevansa Sally - löytää itsensä tieltä kesäisenä iltapäivänä. Hän huomaa nopeasti, että kukaan ei kuule häntä, kukaan ei näe häntä ja hän voi kulkea seinien läpi. Eli hän on aave.

Hän tietää surullisen vähän muuta, hän tuntuu kadottaneen muistinsa. Ainoa asia hänen sumuisessa mielessään on, että on tapahtunut onnettomuus. Sally onnistuu hakeutumaan kouluun, jossa asuu johtajaopettajan neljän tytön joukko. Sitten hän kokee takaiskun. Kaikki neljä ovat hengissä. Kuka hän sitten on?

Sallyn - tai kuka hän sitten onkaan - kamppailu ensin tilanteensa selvittämisessä ja sitten - kun hän alkaa kulkea edestakaisin seitsemän vuoden kuluttua koittavan päivän, jossa hän makaa sairaalasa vakavasti loukkaantuneena, ja ensin tajuamansa päivän välissä, ja yrittää muuttaa menneisyyttä jäädäkseen henkiin, tekevät tarinasta epätavallisen kiinnostavan kummituskertomuksen.

Kaari Utrio: Rakas Henrietta

Kaarihan on ottanut tavakseen suoltaa mrkkinoille 1800-luvun Helsinkiä kuvaavia herttaisia hömppäkirjoja yhden vuodessa (ei sillä, niitä on hauska lukea). "Rakas Henrietta" oli ensimmäinen kokeilu siihen suuntaan (ensipainos vuonna 1977), ja siinä näkyy vakava yrittäminen.

Tässä kirjassa sankarissa ja sankarittaressa ei maistu liikaa kopio, vaan he ovat varsin persoonallisia hahmoja. Henrietta ei ole mikään suklaanamu, vaan jopa osin epämiellyttäväkin nainen, joka loppujen lopuksi on onnekas, kun sankari on tosissaan rakastunut - muuten olisi käynyt Henriettalle huonosti. No, vanhapiikahan hän on jo kirjan alussa. Sankari taas on (anteeksi, spoileri - sankareita on tarjolla kaksi - vaikka kokenut lukija tietää heti, että siitä toisesta ei tule mitään, liian sopiva) sopivan jurmuttavan kulmikas. Kakkospari taas on, kuten operettien katsojat tietävät, herttainen, sievä ja soittaa toista viulua. Repliikit ovat monin paikoin Utrion hauskimpia ("Onko teidän mahdotonta tavata minua joutumatta joka kerta hankalaan tilanteeseen" - kun Henrietta on hukkumassa). Uskomattomia tilanteita joka käänteessä - "Anteeksi, neiti, mutta Bergenius on vieläkin sängyn alla" - tämä kohta on pakko lukea itse.

Annan anteeksi teeman toistot myöhemmissä kirjoissa - tämä on vintage-Utriota.

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

Calvinon hyvin calvinomainen kirja lukemisesta, kirjoista, kirjoittamisesta, väärennöksistä, sensuurista ja muista aiheeseen liittyvistä teemoista.

Tarina alkaa, kun Lukija ostaa kirjakaupasta Italo Calvinon kirjan "Jos talviyönä matkamies". Kyseessä on viallinen painos, alkusivut toistuvat uudelleen ja uudelleen. Närkästynyt Lukija menee vaihtamaan kirjaa ja saakin aivan toisen kirjan "Malborkin asutuksen ulkopuolella", joka myöskään ei ole kokonainen. Kirjat jatkavat seikkailujaan, käyvät monimutkaisemmiksi, Lukija kohtaa Lukijattaren, tarina kulkee aian vain oudompien paikkojen kautta, mukaan ilmestyy Väärentäjä ja Kirjailija ja olemme saaneet koko Calvinon kirjallisuusfilosofian. Lohdullisesti

Niin kauan kuin tiedän että maailmassa on joku joka tekee temppuja pelkästä temppuilunhalusta, niin kauan kuin tiedän että on nainen, joka rakastaa lukemista lukemisen vuoksi, voin olla vakuuttunut että maailma jatkuu...

Kosmokomiikan lukijat tunnistavat tuttuja teemoja. Kirjallisuuden lukijat tunnistavat kirjallisuuden lajeja ja alalajeja. Filosofitkin varmaan löytävät ideoita. Ja lopulta teema kiertyy alkuun:

Olen lopettamassa Italo Calvinon romaania "Jos talviyönä matkamies".

Veijo Meri: Everstin autonkuljettaja

"Everstin autonkuljettajan" ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1966. Kirja on siitä asti ollut eräs suosikeistani - kummastelen itse, miten usein huomaan siteeraavani mieleen tarttuneita lauseita.

Luulisi Suomen muuttuneen yli 40 vuoden aikana, mutta eipä ole suurta muutosta huomattavissa. Armeijassa kaiketi simputetaan vähemmän, mutta edelleenkin nuoret hengailevat maalla mopoilla jäätelökioskin nurkalla, ja vieläkin Kalliossa on kapakoita, joissa "alan miehet" poikkeavat.

Kirjassa Peltola, asevelvollisuutta suorittava autonkuljettajaksi määrätty huonekalumyyjä, lähetetään hakemaan eversti kesämökiltä. Peltola lähtee, matkalla sattuu viivytyksiä, eversti viipyy lisää, ajetaan takaisin Helsinkiin, eversti huomaa jättäneensä salkkunsa mökille ja sanoo Peltolalle ohimennen: "Käykää hakemassa salkku." Peltola lähtee takaisin. Siinä kirjan sisältö.

Todellinen sisältö ovat Peltolan ajatukset, mietteet, havainnot. Peltola on 164 cm pitkä, joten häntä simputtavat kaikki - eversti, mopopojat, tielle juuttunutta, siirrettävää saunaa kuljettavat miehet, Urpon kapakan kaunis Lisbet. Peltola syrjäyttää simputuksen miettimällä omiaan.

Oikeanpuoleinen järvenselkä näytti joutuneen tilapäisesti epäsuosioon. Siellä meni hinaaja, joka veti uppoavan näköistä proomua perässään. Proomun nokalla seisoi mies tai nainen, tai molemmat, jos halailivat, niin pieni, että olisi kuollut siihen paikkaan pelkästä epätoivosta, jos olisi ollut niin pieni. Aurinko valaisi hinaajan ja proomun takaisen kaukaisen rannan keltaiseksi. Se oli se kultamaa. Aina se oli niin kaukana, että kun sinne pääsi, aurinko oli ehtinyt laskea; mustissa taloissa, jotka oli tehty hiiltyneistä puista, tervattiin sairaita, lapset sammuttivat kiiltomatoja mustassa metsässä ja nuoret neidot mustasivat kulmakarvojaan tulisijasta ottamallaan hiilellä.