Luetut 2006-2011

My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Thursday, April 29, 2010

Suvi Keskinen, Anna Rastas & Salla Tuomi (toim): En ole rasisti, mutta...

Tämä on kirja, joka jokaisen julkisuutta kaipaavan maahanmuuttokriittisen pitäisi lukea ennen esiin tuloaan, jotta eivät tekisi itsestään aivan täydellisiä pellejä. Joukko asiantuntijoita käsittelee ajankohtaisia aiheita - alaikäisiä turvapaikanhakijoita, perheenyhdistämistä, ovatko Suomessa syntyneet maahanmuuttajia, journalismin osuus keskustelussa ja niin edelleen.

Yksi henkilökohtainenkin tarina on mahtunut mukaan, koska asianosaisia itseään ei yleensä koskaan kuulla - Suomessa syntynyt Kaisla Löyttyjärvi kertoo, miltä tuntui, kun työtoveri sanoi: "Sinä olet ihan OK, mutta äitisi on huora." (Kaislan isä on kamerunilainen.)


Monday, April 26, 2010

Diane Wynne Jones: Tietäjän lapsuus

"Noidan veli" ("Charmed Life") on viehättävä kirja maailmasa, jossa noituus elää ja ne, jotka syntyvät yhdeksällä hengellä varustettuina, voivat liikkua maailmoista toisiin. Valitettavasti "Tietäjän lapsuus" on uudelleen lämmitetty versio "Noidan veljestä" ja maistuu tunkkaiselta. "Noidan veljen" Chrestomanci (arvonimi) on tässä lapsi. Hän(kään) ei tunne noituuskykyjään, häntä(kin) hyväntahtoiselta näyttävät aikuiset käyttävät hyväkseen, ja hän(kin) oppii lopulta käyttämään taitojaan ja panee pahat häkkiin (tässä kirjassa kirjaimellisesti).

Valopilkkuja ovat lapsijumalatar Elävä Asheth ja hänen temppelikissansa, joihin tuleva Chrestomanci törmää toisessa maailmassa.


Friday, April 23, 2010

Doris Lessing: Varjossa vaeltaja

Toinen osa elämäkertaa häkellyttää vieläkin enemmän kuin ensimmäinen. Täytyy muistaa, että Doris on ammattikirjailija, ja ammattinsa oppii sitä tekemällä. Pitää myös musitaa, että nainen ikääntyessään käy suorasukaisemmaksi. Silti - miten on mahdollista kirjoittaa näin suoraa, paljastavaa ja vilpitöntä tekstiä? Herranen aika. Rupean lukemaan niitä romaaneja, jotka ovat jääneet väliin, koska en uskonut Dorisia kirjailijaksi. Taivaan tähden.

Tässä osassa käydään läpi vuodet 1949-1962. Poikkeamia tehdään kyllä myöhempään aikaankin. Doris käsittelee elämäänsä, mutta myös monen tuntemansa ihmisen elämää ja yleisesti kommunisteja Euroopassa (älkää kavahtako, erittäin mielenkiintoista) ja muun muassa seksiä 50-luvulla ja 60-luvun alussa. Uskomatonta.

Olen typertynyt.


Thursday, April 22, 2010

F. Paul Wilson: The Keep

"The Keep" on kirjoitettu 80-luvun alussa, jolloin kirjamaailmaa ei vielä ollut läpikotaisin kyllästetty maailmanlaajuisilla hyvän ja pahan kamppailuilla. Nyt on, joten "The Keep" tuntuu polkevan vanhaa polkua, vaikka se kirjoitusaikana oli suhteellisen tuore aiheeltaan.

Kirjassa on silti raikkautta. Kamppailu tapahtuu romanialaisessa solassa. Siellä on linnake, johon saksalaiset (Neuvostoliittoon ei vielä ole hyökätty) perustavat tukikohdan. Kun saksalaisia sotilaita alkaa kuolla ikävin tavoin, vahvistukseksi lähetetään Gestapo-miehiä, joiden lopullinen sijoitus on määrä olla Romaniaan perustettava kuolemanleiri. Linnaketta on vuosia tutkinut juutalaisprofessori tyttärensä kanssa. Gestapo toimittaa heidät paikalle asiantuntija-apuna.

Pääpaino on siis natsien suhtautumisessa juutalaisiin ja romanialaisiin. Kun herää epäilys, että linnaketta hallitsee Vlad Tepesin (Draculan) aikalainen, vampyyri, joka osoittaa kiihkeää isänmaallisuutta romanialaisten, maanmiestensä puolesta saksalaisia vastaan ja pelkää ristiä, tunteet menevät lopullisesti sekaisin - juutalaisprofessorin usko on romahtamassa ristitunnuksen vuoksi. Paikalle ilmestyy myös tuntematon mies, jota kaikki osapuolet kaihtavat muukalaisena.

Mukavasti sekoitettua kauhua, vampyyritarinaa, maailmanlaajuisen tuhon uhkaa ja myös rakkautta (tunteet ne on professorin tyttärelläkin).

Tuesday, April 20, 2010

William Shakespeare: Kuningas Henrik Kuudes, 3.osa

Shakespeare sai sitten kronikkansa valmiiksi. Kolmas osa on ehdottomasti heikointa, mitä hän on sepittänyt. Ekstroja on palkattu taatusti runsaasti, kun vaihtelevat sotajoukot marssivat näyttämöllä sinne tänne liehuttaen punaisia ja valkoisia ruusuja ja välillä Ranskankin viirejä. Hollywood ei ensimmäisenä keksinyt suuria joukkokohtauksia. Valitettavasti tästä osasta puuttuvat voimakohtaukset ja suuret henkilöhahmot.

Kuningatar Margareeta on heikko, pelkkä hahmo muiden joukossa. Elizabeth Woodville, lady Grey, vain vilahtaa tulevan kuningas Edward IV:n vieteltävänä. Tuleva Richard III yrittää juonitella rujoimmillaan. (Ohimennen mainiten hänen rujoutensa on suurelta osalta Shakespearen keksimää; ei ole mitään näyttöä siitä, että hänellä olisi ollut kyttyräselkä ja kuihtunut käsi, vaan hän oli mukana voimakkaasti taisteluissa - jalat edellä hän on voinut syntyä, sitä sattuu, mutta hampaat suussa? Kyseessä lienee ollut keskiajan näkemys, että ilkeä sielu näkyi päältä.)

Voimakkain kohtaus on kenties opettavainen tarina sisällissodista. Näyttämöllä on samaan aikaan isä, joka sisällissodassa vahingossa tappoi poikansa, poika, joka tappoi isänsä, ja kuningas Henrik VI, joka vetää opettavaisia johtopäätöksiä tästä kaikesta ja toivoo olevansa lammaspaimen. Ja siinä se sitten olikin.

Sunday, April 18, 2010

Nigel McCrery: Kuoleman apupoika

Sarjamurhaajat tekevät murhansa jonkin periaatteen mukaan: täydenkuun aikaan, tietynlaisilla paikoilla, tietyntyyppisiä uhreja. Entä jos sarjamurhaajan systeemi on, ettei ole mitään systeemiä? Jokainen murha mahdollisimman erilaisella menetelmällä, mahdollisimman erilainen uhri?

Tällainen epäilys tulee rikosylikomisario Mark Lapslielle, kun hänet nimitetään tutkimaan kahta murhaa yhtaikaa huolimatta hänen epätavallisesta ongelmastaan - synestesiasta, joka saa hänet maistamaan jokaisen äänen makuna suussaan oksennukseen asti - ja vaikka hän on sairauslomalla. Klassiseen rikosromaanitapaan Lapslie ei taistele vain murhaajaa (tai murhaajia) vastaan, vaan sekä esimiestään, joka haluaa hänet ulos poliisivoimista, että kilpailijaansa vastaan, joka haluaa Lapslien paikan vaikka miten epäreiluin keinoin.

Kiinnostava kirja, kiinnostavia henkilöitä, erilainen.

Thursday, April 15, 2010

Douglas Coupland: Eleanor Rigby

Heti alkajaisiksi kiitokseni sille kommentoijalle, joka kysyi tästä kirjasta ja sai minut lukemaan tämän.

Ensimmäinen havainto: "Eleanor Rigby" on niitä nyyhkytarinoita, joita naiset joskus haluavat katsella videolta ja syödä paljon suklaata.

Toinen havainto: miksi ihmeessä kuvitellaan, että jos naisihminen on sinkku, ylipainoinen ja 40-vuotias, hänellä ei voi olla sisäistä elämää, saati kiinnostavaa. Tämä on vakavasti syrjivä näkemys.

Liz Dunnilla oli kiinnostava sisäinen elämä jo ennen kuin hänen viisaudenhampaansa leikattiin ja hänelle alkoi tapahtua. Hän oli muun muassa pikkutyttönä nähnyt murhatun miehen; kukaan vain ei halunnut keskustella kokemuksesta, koska hän oli 12-vuotias ylipainoinen pikkutyttö, ja mitä kiinnostavaa voi olla 12-vuotiaissa ylipainoisissa pikkutytöissä? Kun Liz lopulta tuli 40-vuotiaaksi läskiksi ja hänelle alkoi tapahtua, tuttavien ja sukulaisten asenne oli edelleen sama hämmästys: Ei kai sentään Liz?

Ja kylläpä hänelle tapahtuikin. Yllättäviä, itkettäviä, hämmästyttäviä ja riemastuttavia asioita. Miten moni pysäyttää Frankfurtin lentokentän? Varsinkin Vancouverista kotoisin oleva nainen. Hyvä, Liz, hyvä, naimattomat naiset, hyvä, ylipainoiset. Tervetuloa maailmankartalle.


Monday, April 12, 2010

Susan Schwartz (ed): Arabesques

Tämä on vanha antologia - vuodelta 1988. Joukko sen ajan tunnettuja fantasiakirjailijoita kirjoitti uusia Tuhannen ja Yhden Yön tarinoita. Toiset ovat hyvinkin hilpeitä, toiset synkeää lajia. Kuten varta vasten kirjoitetuissa antologioissa aina, tarinat ovat tarkemmin harkiten melko keskinkertaisia, mutta kyllä niistä hupia lähtee.

Kehyskertomus koskee länsimaista ritaria, joka palvelee karavaanikauppiasta tuhat päivää ja kuulee sinä aikana useita tarinoita. Pieni, häijy juttu on Judith Tarrin "Kehailan", jonka kirjoittaja myöhemmin laajensi kokonaiseksi kirjaksi ja paranteli juonta merkittävästi - alkuperäisessäkin on idea prinssistä, joka muutetaan hevoseksi eikä sitten pysty millään valitsemaan naisen ja tamman välillä, koska molemmat ovat yhtä houkuttelevia. Tanith Leen "Foolish, Wicked, Clever and Kind" kertoo kolmesta veljeksestä, joista nuorin (kuten asiaan kuuluu) on hyvä ja voittaa prinsessan ja koko valtakunnan. Esther Friesner kertoo tarinassa "An Eye for the Ladies", miten taikamattoa voi käyttää vain neitsyt. Elizabeth Scarboroughin "Elephant In-Law" aiheuttaa vaikeuksia nuorelle käsityöläiselle, jolle lahjoitetaan elefantti - joka on loihdittu sulttaanitar. Tähän tapaan antologia tarinoi. Myöhemmin julkaistiin myös toinen osa, mutta se ei ole käsiini osunut.


Saturday, April 10, 2010

William Shakespeare: Kuningas Henrik Kuudes, 2. osa

Toisessa osassa Shakespeare heitti ison vaihteen päälle. Ruusujen sota oli hyvää vauhtia käynnistymässä. Intohimoisia luonteita, murhia, talonpoikaiskapina.

Näytelmässä on kaksi vahvaa naista. Toinen esiintyy vain vähän, mutta vaikuttavasti - Henrik VI:n sedän Glosterin vaimo Eleonoora, joka kiihkeästi haluaa miehensä valtaistuimelle:

Jos minä oisin mies ja herttua
Ja lähin kuninkaasta, niin nuo häijyt
Kompastuskivet raivaisin, ja tieni
Se päättömien niskain yli kulkis.
(suomennos Paavo Cajander)


Eleonoora sortuu, kun hän sekaantuu noituuteen (Shakespeare - ja oletettavasti yleisö - rakasti noitakohtauksia). Gloster murhataan. Valtiolta puuttuu tasapainottava hahmo ja tie kapinoille ja sisällissodalle on valmis.

Toinen intohimoinen nainen on kuningatar Margareeta. Ensimmäisessä osassa kreivi Suffolk näkee hänet, haluaa hänet ja järjestää hänet Englannin kuningattareksi vastoin kaikkea järkeä. Margareetan isä on nimellisesti kuningas, mutta maanpaossa ja täysin pennitön. Suffolk nai Margareetan kuninkaan nimissä - tavallinen järjestely hitaiden kuljetusten aikakautena - ja saattaa hänet Englantiin nuoren ja hurskaan kuninkaan vierelle. Nykyajan mieli pohtii, mitä matkalla tapahtui, ja kenties Shakespearen ajan englantilaisetkaan eivät olleet seksuaalisesti niin korrekteja, etteivät olisi pohtineet samaa. Näytelmässä on karmivan voimakas kohtaus; kuningas on lopulta karkottanut Suffolkin. Tämä jää merirosvojen käsiin, nämä katkaisevat häneltä pään ja lähettävät hoviin (melko paljon isänmaallista puhetta merirosvoilta). Näyttämön etualalla kuningas ja tärkeät miehet puhuvat politiikkaa, taka-alalla Margareeta hyväilee Suffolkin katkaistua päätä ja huutaa seksuaalista intohimoa ja kostoa.

Levätköön tuossa rinnoillani pää;
Mut missä syleiltäväni on ruumis?

Lisänä on Jack Caden kansankapina, jossa kirjuri hirtetään kaulassaan mustetolppo, koska hän on syyllistynyt rikokseen kansaa vastaan osaamalla lukea ja kirjoittaa. Kuinkahan Lontoon teatteriyleisö sen kohtauksen otti?

Näytelmän lopussa Yorkit ja Lancasterit taistelevat asein; kuningas on paennut. Olemme valmiit kolmannen osan sisällissotaan.


Tuesday, April 06, 2010

Paul Auster: Oraakkeliyö

Kirjailija Sidney Orr näkee pienen taikakaupan - fantasiakirjallisuudesta tutun asian; kauppa, joka on ilmestynyt kadun varteen, jossa on itämainen myyjä ja myy jotakin ihmeellistä. Seuraavana päivänä se ei enää ole siellä.

Auster ei ole kirjoittanut fantasiakirjaa, kaikki selittyy enemmän tai vähemmän normaalisti - vai selittyykö? Asioita tapahtuu sen jälkeen, kun Sidney osti sinisen portugalilaisen muistikirjan. Outoja sattumuksia, huonoa onnea roppakaupalla.

Sidneyn elämään liittyy sellainen määrä kirjallisuusaiheita, ilmaan heitettyjä ideoita ja kesken jätettyjä tarinoita, että Auster on kuin jonglööri palloineen. Ideat viuhuvat värillisinä ilmassa, mutta lopussa - jossa Sidney saa kokoon elämänsä oudot sattumukset - pallot ovat jonglöörin kädessä; ainutkaan ei ole pudonnut hukkaan, kaikki jäävät pyörimään lukijan mieleen.

Kirja New Yorkista ja kirjailijan mielikuvitukssta. Rikas ja kiehtova.


Sunday, April 04, 2010

Jukka Mallinen: Varastettua ilmaa

Mallisen reippaat Venäjä-esseet ovat niitä, joiden kanssa haluaa olla samaa mieltä, eri mieltä, mutta joka tapauksessa jotakin mieltä. Esimerkiksi hänen mielipiteistään Dostojevskista ja Tolstoista voisin kiistellä melkoisen ajan, mutta kunnioittaen ja hyvässä hengessä. Pidän myös suorasukaisuudesta, jolla hän moittii Matti Klingeä, joka korkeuksistaan alentuu puukottamaan Mallisen kaltaista rosvovarpusta selkään - "rosvovarpunen" on ihana ilmaisu.

Mordvalaisuutta ja venäläisten suomalais-DNA:ta jäin pohtimaan. Linkki, linkki, linkki? Kiehtova ajatus.

Vahinko, että varsinkin alkupuolen esseet vaikuttavat vierasta kielestä käännetyiltä ja oikolukijaa ei Savukeidas ilmeisesti ole vaivautunut palkkaamaan. Edes osapäivätoiminen, olkaa hyvät? Pankaa edes tsuppari ruokatunnillaan lukemaan tekstejä ennen painamista, kävisikö mitenkään? (Jos tsuppareita nykyään kustantamoissa on, ja jos he osaavat suomen kieltä ja oikeinkirjoitusta.)


Friday, April 02, 2010

Georgette Heyer: Sotkuinen syyllisyys

Kiinnostavaa havaita, että vuoden 1955 suomennos on paljon hankalampaa suomenkieltä kuin Dickens-suomennos 20-luvulta. Tosin Heyer vaatii kääntäjältä silmää, hän kirjoitti epookkia ja kunkin aikakauden puhekieltä. Ilmeisesti kääntäjät (Mirjam ja T.O. Ikonen)ovat tehneet tusinatyötä pohtimatta tekstin merkityksiä. Esimerkki (kirja on sijoittunut toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, ja yksi epäillyistä on puolalainen pakolainen):

Omalla tavallaan hauskannäköinen nuori mies, mutta aika helposti kiihtyvä. Päätellen siitä mitä kertoi, vaikken suinkaan sitä erityisemmin kysellyt, kun se ei ole minun asiani, hän on ennen sotaa ollut hyvinkin varakas. Maatiloja ja sensemmoista Puolassa. Oli niin innokas kertomaan, että ajattelin olevan parasta kuunnella, jos helpottaisi.


Dekkarina kirja on korkeintaan keskinkertainen. Englanninkielisenä se varmasti olisi hauskaa luettavaa - kyläyhteisö, jossa asianajaja ammutaan ja epäiltyjä on vaivaksi asti, kukaan kun ei pitänyt miehestä tipan tippaa. Joitakin hupaisia hahmoja; kylän yhdeksänkymppinen salametsästäjä, joka ei kunnioita poliisia, koska häntä ei koskaan ole saatu rikoksistaan kiinni, ja surmatun perijätär, jonka mielestä kuolleista ei saa sanoa mitään pahaa ("Mikähän hänen mielipiteensä olisi edesmenneestä Caligulasta ja Hitler-vainajasta?" yksi utelias pohtii.)

Nykylukijana kummastelen sitä poliittisesti epäkorrektia tapaa, jolla joka ainoa henkilö kirkkoherrasta nuoriin neitosiin polttaa kuin korsteeni, ja kylän hämmästyttävää asevalikoimaa - 37 pienoiskivääriä, joita lainaillaan huolettomasti sinne tänne ja säilytetään mitä kummallisimmissa paikoissa. Voi poliisiparkoja.