My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Friday, March 06, 2009

Guy Gavriel Kay: Tigana 1 - Sieluun isketty tikari

Pidän Kayn muunnetun historian kirjoista eniten, muta Tigana monimutkaisine juonikuvioineen ja henkilöineen on myös täysipainoista luettavaa.

Tapahtumapaikkana on niemimaa, joka kartassa näyttää kädeltä, jossa on peukalo ja kaksi sormea. Muotonsa vuoksi niemimaa on saanut nimekseen Kämmen. kahdeksantoista vuotta ennen kirjan tapahtuma-aikaa Kämmenen yhdeksästä kaupunkivaltiosta kahdeksan on valloitettu - neljä on vallannut Ygrathin noitakuningas Brandin ja neljä Barbadiosin keisarikunnan yritteliäs noita ja sotaherra Alberigo, joka havittelee keisarin kruunua. Sisukkaimmin puolustautui Tigana, kuuluisa taiteilijoistaan ja musiikistaan. Ygrathin Brandin oli antanut armeijansa johdon lempipojalleen Stavenille, jota hän ajatteli Kämmenen hallitsijaksi. Ensimmäisessä taistelussa Tiganasta Staven kaatui.

Brandinin kosto oli hirvittävä. Hän ei tyytynyt lyömään Tiganaa ja tuhoamaan sen verellä ja tulella. Hän luo taian, joka hävittää Tiganan nimen kaikilta niiltä, jotka eivät ole syntyneet siellä. Hän pidentää elämäänsä taioillaan ja aikoo hallita Chiarasta, Kämmenen pääkaupungistaan, kunnes viimeinenkin Tiganassa syntynyt on kuollut - silloin valtion nimi ja maine ovat iäksi kuolleet.

Tiganan pääkaupungissa Avallessa kaikki viisitoista vuotta täyttäneet miehet lähtivät viimeiseen taisteluun ja useimmat kaatuivat siellä. Ruhtinas Valentinin nuorin poika Alessan oli vasta täyttänyt 14 vuotta ja hänet onnistui piilottamaan Eannan pappi. Alessan ja saman ikäinen Braed omistavat elämänsä Tiganan nimen palauttamiseen. He eivät tyydy siihen, he haluavat tuhota molemmat noitahallitsijat samanaikaisesti ja vapauttaa koko Kämmenen. Heihin liittyy pari muuta nuorta, laulaja Devin ja kalastajan tytär Catriona, jonka isä oli perheineen paennut ennen taistelua. Braedin tietämättä hänen sisarensa Dianora on hankkiutunut Brandinin haaremiin kosto mielessään.

Juoni on monimutkainen, mutta 18 vuoden kuluttua se alkaa purkautua. Kay on kutonut - tapansa mukaan - tarinaansa myös maagisen olennon, riselkan (tuttu Itä-Euroopan kansantarinoista, tässä eri tavoin kuvattuna) ja Italian keskiajalta tunnetun lahkon, joka viljan kylvöaikaan taistelee pahoja voimia vastaan sadon auttamiseksi. Tiganan ensimmäinen osa päättyy juuri, kun Alessanin luoma salaliitto alkaa toimia ja asiat kärjistyvät.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home