My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Thursday, February 26, 2009

Julian Semnojov: Kevään seitsemäntoista hetkeä

Julian Semnojov on ilmeisesti kirjoittanut useitakin kirjoja mestariagentti von Stirlitzistä, ja von Stirlitzistä on tehty elokuvakin. "Kevään seitsemäntoista hetkeä" seisoo kyllä itsekseenkin, ja erinomaisesti seisookin. Kirja kuuluu Kansankulttuurin kustantamaan Neuvostokirjallisuus-sarjaan - sarjan julkaisuaikana (Breznevin kausi) väitettiin, että Suomesta sai paremmin modernia neuvostokirjallisuutta kuin koko Neuvostoliitosta.

Kirjasta huomaa heti, että se on venäläinen. Yksikään saksalainen kirja ei aloita liian varhaisesta satakielestä pyökkimetsässä (ja lopeta agenttiin, joka istuu metsässä ja silittelee nuoria ruohonlehtiä). Tarina itse on erinomainen vakoilijakertomus natsi-Saksan viimeisiltä kuukausilta. Von Stirlitziä (todellisuudessa venäläinen, peitetehtävässä toimiva Ivanov) ja hänen avustajiaan lukuun ottamatta kaikki henkilöt ovat todellisia historiallisia hahmoja. Kirjassa pyöritellään taitavaa ja jännittävää vakoilukertomusta. Von Stirlitzin Moskovasta saama tehtävä on paljastaa, kuka Hitlerin lähipiirissä on yrittänyt ottaa yhteyttä länsiliittoutuneisiin. Juttua vaikeuttavat pommitukset, jotka sattumoisin surmaavat von Stirlitzin radistin.

Saksalaisten vakoilupiirien mutkikkaat keskinäiset kärhämät, juonittelu länsiliittoutuneiden kanssa ja kuolleen radistin vaimon vammautuneena vahingossa puhuma venäjän kieli tekevät von Stirlitzin tehtävästä äärimmäisen vaikean. Lopussa hän kuin urhea neuvostosankari ainakin valitsee vaikeamman tien ja palaa palavaan Berliiniin, vaikka olisi voinut poistua pelistä turvalliseen Pariisiin.

Mielenkiintoinen kaksoisvalotus; kirja kertoo natsi-Saksasta, mutta koko ajan alla häilyy Breznevin ja Stalinin Neuvostoliitto, jonka oloihin vihjataan useissa kohdin.

Poliittisen elämän normi oli kyynisyys. Valhe oli arkinen välttämättömyys. Syntyi aiemmin tuntematon käsite - totuusvalhe, mikä tarkoitti sitä, että totuudesta tietoiset ihmiset valehtelivat toisilleen tietäen puhetoverinsa ymmärtävän kuulevansa valheen ja vertailevan sitä tuntemaansa totuuteen.

Totuusvalhe - vai Orwellin uuspuhe? Stalinin ajan "kuiskailijat"?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home