My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Wednesday, December 17, 2008

John Dickie: Cosa Nostra

Savianin Gomorra kertoo Napolin Camorran nykypäivästä. Dickien Cosa Nostra käy läpi Sisilian mafian sen historian alkuajoista lähes nykypäivään. Kirjoittajien ote on erilainen, mutta aihe on yhtä läpikotaisin käsitelty.

Alkajaisiksi sana mafia on lehdistön keksintöä ensimmäisen suuren mafiaoikeudenkäynnin ajalta 1870-luvulta. Kunnianarvoisa järjestö omaksui nimityksen vasta yleisön omaksuttua sen. Cosa Nostra -nimi - "meidän asiamme" - taas tuli Yhdysvaltojen mafialta ja otettiin käyttöön Sisiliassa.

Toiseksi mafian ympärillä leijunut mystiikka on osittain yleisön harhaa, osaksi kunnian miesten itsensä ylläpitämää. Järjestö ei ole ikivanhaa perua eikä edusta sisilialaista kansanluonnetta. Cosa Nostra syntyi samaan aikaan kuin yhdistynyt Italia ja sen alkuperä oli sitrustarhoissa. Sitruspuut tarvitsevat paljon pääomaa, monimutkaisen kastelujärjestelmän, kehittyneen vientisysteemin ja ylipäätään taidokasta teknologiaa. Niinpä sitruspuiden ympärille syntyi paljon mahdollisuuksia häiritä projektia, kunnes tuote oli markkinoilla, yleensä Yhdysvalloissa, missä myös järjestäytynyt rikollisuus sai tuotteen mukana jalansijaa.

Kunnianarvoisalla järjestöllä (heidän oma nimityksensä) oli myös ilmeisesti vanhoja rituaaleja jäseneksi otossa ja yksittäisten mafiaperheiden (perhe on myös amerikkalaisilta omaksuttu nimitys, perheiden jäsenten ei tarvitse olla sukua keskenään) järjestäytymisessä.

Kaikki tämä on tehnyt vaikeaksi selvittää, mistä on kysymys, ja Cosa Nostraa onkin ympäröinyt syvä hämärä, jota on syventänyt järjestön voimakas liittoutuminen Italian politiikan ja hallitsevien henkilöiden kanssa. Niinpä tällainen selkeä esitys on harvinainen.

Ehdottomasti suositeltava kirja, jos haluaa tietää, mikä on totuus myytin takana.


0 Comments:

Post a Comment

<< Home