A. S. Byatt: Riivaus

Voi hemmetin hemmetti. Koko ajan kirjaa lukiessani sain upeita oivalluksia, ja sitten kirjan lopussa oli kahden kirjallisuustutkijan jälkikirjoitus, ja he esittivät siellä suurimman osan niitä. Ne olivat minun ideoitani, kissa vieköön!

Juuri tämä on yksi kirjan aiheista. Alkuperäinen nimi on "Possession", joka tarkoittaa, paitsi riivausta, myös omistusta. Kirjassa keskustellaan koko ajan omimisesta ja irti päästämisestä. Ei vain toisen ihmisen, vaan myös aatteiden, ideoiden, kirjailijan ja kirjallisuuden omistamisesta. "Riivaus" käy läpi nykyajan (no, kirja on julkaistu ensin vuonna 1990, joten vähän jälkijättöisesti, mutta nykyaika kelpaa siinä, missä muukin) kirjallisuuden tutkijoiden takaa-ajamien 1800-luvun rakastavaisten tarinaa. Minusta tuntui ensin, että juonen rakentaminen onnekkaille sattumille oli hiukan liukasta, mutta sitten tarkensin kantaani. Kirjahan on otsikoitu sanoilla "romanttinen kertomus", ja siihen kertomuslajiin kuuluvat sattumat. Henkilöitä johdattaa Kohtalo, viktoriaanisessa merkityksessä. Sen jälkeen aloin vain nauttia vuoristoradasta, jossa viedään niin lukijaa kuin henkilöitäkin, elivätpä he sitten millä vuosidadalla tahansa. Upeaa, huiiii!

Seuraavaksi aloin tutkia kirjakauppojen myyntiluetteloita. En yleensä halua käyttää imperatiivia, mutta nyt on pakko. Kirjojen lukijoille, kirjojen tutkijoille, kirjojen rakastajille tämä kirja on sarjassa täytyy lukea. Sen jälkeen se on sarjassa täytyy lukea uudestaan, joten helpointa on panna se sarjaan täytyy omistaa. Ja taas olemme kirjan teemassa omistamisesta.

Pääjuoni on siis kirjallisuustutkijoissa, joista yksi sattuu löytämään vahingossa kaksi kirjeen alkua, jotka tunnettu viktoriaaninen mieskirjailija on kirjoittanut tuntemattomalle naiselle. Kirjailijan elämässä ei tiedetä olleen tuntematonta naista, vain vaimo. Tutkija alkaa keriä saamaansa lankaa, ja outoja tuloksia löytyy. Myös rakkautta. Miehen ja naisen välillä, naisen ja naisen välillä, ja lukijan ja kirjan välillä. Lukijana olen harvoin tavannut näin voimakkaana kuvausta siitä, mitä tapahtuu, kun ensi kerran kohtaa todella voimakkaan tekstin.

Silloin tällöin on lukemista, joka saa ihon kananlihalle, olemattoman turkin karvat siirottamaan ja vapisemaan, kun kaikki sanat palavat ja loistavat kovina ja selvinä ja äärettöminä ja täsmällisinä kuin liekehtivät kivet, kuin tähtien pisteet pimeässä - lukemista jolloin tieto, että me pääsemme perille kirjoitetusta poikkeuksellisella tai paremmalla tai tyydytystä tuottavalla tavalla, tulee ennen kuin pystymme lainkaan sanomaan, mitä me tiedämme tai mistä me sen tiedämme. Tällaisessa lukemisessa tunnetta, että teksti on vaikuttanut täysin uudelta, koskaan ennen näkemättömältä, seuraa heti tunne, että se on aina ollut siinä, että me lukijat olemme aina tienneet, että se on sellainen kuin se on, vaikka me vasta nyt käsitämme ja täysin tajuamme, että olemme sen tienneet.