Antonio Muñez Molina: Sefarad

Lämmin ja ajatuksia herättävä novellikokoelma. Molina tutkii vieraantumista, ihmisiä tunemattoman rajalla. Novellit kertovat samoista henkilöistä eri kulmista, toisiinsa rinnastetaan erilaiset tilanteet, joissa yhteinen piirre on se, että ihminen kokee yhtäkkiä olevansa ilman pohjaa, minuutta; hän on sisällään sama, maailma ympärillä on sama, mutta yhtäkkiä mikään ei ole samaa. Molina tuo usein esiin Gregor Samsan, joka huomasi aamulla muuttuneensa jättiläismäiseksi torakaksi.

Useasti tuodaan esiin juutalaisten asema. Henkilöt ovat olleet koko elämänsä täysin normaaleja - vaikkapa itävaltalaisia; yhtenä aamuna mies lukee sanomalehteä tutussa kantakahvilassaan ja lehdessä kerrotaan uusista määräyksistä juutalaisten suhteen - eikä mikään ole enää ennallaan. Eräs piirre miehen perimässä, jota hän ei koskaan ole pitänyt tärkeänä, on nyt tullut ainoaksi häntä määrittäväksi seikaksi; kaikki muu pyyhkäistään sivuun, mitätöidään.

Muita vähemmistöjä novelleissa ovat Espanjan sisällissodassa hävinneet punaiset, kelpo ammattiyhdistysten jäsenet ja heidän perheensä. Novelleissa mainitaan myös Eurooppaan ilman papereita pyrkivät afrikkalaiset, ryömimässä vieraalla rannalla, toivomassa uutta elämää, ilman nimeä, kansalaisuutta ja asuinsijaa.

Minusta eräs koskettavimpia novelleja kuvasi slummialueen katua, jossa risteytyivät huumeiden käyttäjien, spurgujen ja nuoren perheiden tiet - mistään piittaamaton juoppo, jota kaikki karttoivat, koska hän ulosti, oksensi ja löyhkäsi. Kun nuoren perheen poika kadottaa koiranpennun, tämä ihmishylky etsii koiraa, kunnes löytää sen, ja seisoo kärsivällisesti talon edessä koira sylissään; koiran haukunta tuo isän, äidin ja ilosta suunniltaan olevan pojan ulos, spurgu laskee koiran maahan ja lähtee, kompuroi tiehensä kuin Robinson autolla saarellaan.
Lopulta hänet "oli löydetty kuolleena eräänä jäätävän kylmänä aamuna Vázquez de Mellan aukiolta parta ja silmäripset valkoisena huurussa ja siniseksi jäätyneenä ryysyissään, niin kuin jotkut napapiirin tutkimusmatkailijat, jotka eksyivät ja tuivat hulluiksi jääerämaassa".

Lämpöä ja rakkautta Molina kuvaa koskettavasti useassakin novellissaan. Aviomiehen näkökulmasta tarinassa, jossa vaimo ehtii viime tipassa tätinsä kuolinvuoteelle pitkien, laiminlyötyjen vuosien jälkeen. Koskettavan lämpimässä tarinassa lääkäri-isän, vaimon ja pojan rantalomassa, jossa yhdistetään AIDS-potilaan siirtyminen normaaliudesta kuoleman suvereenille alueelle ja rinnastuksena eristetyssä huvilassaan vartiokoiren ympäröimän miehen lyhyt kontakti; mies on entinen SS-upseeri - novellin nimi on "Berghof", jonka sanan merkitystä lääkäri ei ensin millään tajua. Ja ensin lempeä ilo novellissa, jossa nuori vaimo on saanut uuden asunnon, jossa on jopa pesukonekin, ja sitten vierailulle tullut, iäkäs naapurinrouva kertoo, miten hän sai sodassa kadonneen isänsä jäämistön, ja löytää oman äitinsä polttamassa valokuvia ja kirjeitä. Sankari-isä oli yksinkertaisesti hylännyt perheensä, muuttanut nimensä ja aloittanut uuden elämän, ja mustapukuinen vanhus oli valittamatta kasvattanut tyttärensä; valokuvat olivat liikaa.