Orhan Pamuk: Lumi

Kun Orhan Pamuk melkein päätyi vankilaan jonkin Sveitsissä lausumansa huomautuksen vuoksi, syyttäjien mielessä saattoi pikemminkin olla raivo "Lumi"-kirjaa kohtaan. Paitsi että kirjassa viittaillaan koko ajan armenialaisten kansanmurhaan, joskin huolimatoman peitellysti...

...museon erityisosastosta joka oli omistettu armenialaisten joukkomurhalle (jotkut turistit olivat luulleet, että se oli omistettu turkkilaisten murhaamille armenialaisille, mutta tajunneet sitten, että asia olikin päinvastoin)...

...se käsittelee kipeitä poliittisia aiheita: kurdeja, islamisteja ja huivipäisiä naisia.

Pamuk esiintyy ensimmäisen kerran kirjassaan omana itsenään, Orhan beynä, joka jäljittää ammutun runoilijaystävänsä jälkiä Karsin rajakaupungissa. Ystävää ei ammuttu Karsissa, vaan neljä vuotta myöhemmin Saksassa. Ystävä käytti runoilijanimeä Ka.

Kirjan rakenne on jopa Pamukin kirjaksi kerroksinen, vaikka aloin tajuta sitä kunnolla vasta toisella lukukerralla. Orhan bey on jäjittämässä ystävänsä käyntiä Karsissa. Hänellä on ystävän muistivihkoja ja haastatteluja, jotka hän on kerännyt neljä vuotta myöhemmin. Kan Karsissa kirjoittamat runot vat hävinneet, mutta niillä on tärkeä osuus tarinassa. Ne muodostavat lumihiutaleen hahmon, ja Karsissa on satanut lunta kolmena kohtalokkaana päivänä, jotka Ka siellä vietti. Lumi tukki tiet, ja Karsissa tapahtui vallankumous. Ihmisiä kuoli. Vallankumouksen järjesti näyttelijä, joka oli melkein valittu esittämään Atatürkia elokuvassa, jota ei filmattu. Kirjassa liikutaan koko ajan toden ja näytelmän rajalla. Henkilöt esittävät itseään, näytelmän henkilöitä ja Turkin historiaa. Vain kuolleet kuolevat oikeasti - kuten sanonta kuuluu: "Pojat kivittävät sammakoita huvikseen, mutta sammakot kuolevat tosissaan."

Ka ajelehtii koko vallankumousdraaman halki viattomana, onnellisena, rakastuneena ja juovuksissa. Orhan kulkee hänen jälkiään, rakastuu samaan naiseen ja juo yhtä paljon. Ainoa ero on, että Kan aikana vedetään kaapeli asuntojen läpi teatteriin, jotta Karsin väestö saa nauttia teatterin draamoista ja oikeista murhista televisioissaan. Orhanin aikaan kaikilla on lautasantenni ja he katselevat amerikkalaisia murhia.

Koko tarinan ajan lumi kuvaa viattomuutta ja kuolemaa. Joka kerran, kun joku kuvataan todella onnellisena, hänen sanotaan kuolevan - "Ka katsoi Necipin vihreisiin silmiin, joista toisen pirstoisi luoti täsmälleen kolmen tunnin ja seitsemäntoista minuutin kuluttua". Vain koira on sama... musta koira, jolla on valkea täplä otsassa, saattaa Kata hänen retkillään ja neljä vuotta myöhemmin Orhania junalle.

Surullinen ja suuri kirja.