Dean Koontz: Odd Thomas - Kuolleiden kasino

Dean Koontz on (ainakin parhaimmillaan) lapsenmielinen kauhukirjailija. Jossakin määrin myös uskonnollinen, sitä "Levolle lasken, Luojani" -tyyppistä uskonnollisuutta - ET ja Jeesus käsi kädessä. Jos Stephen King ja Dean Koontz ohjaisivat elokuvia, King olisi John Carpenter ja Koontz Steven Spielberg. Toivottavasti tämä ei tunnu pilkkaamiselta - pidän Koontzissa juuri tästä ominaisuudesta. Kuka tahansa voi paiskoa mätäneviä kalmoja lukijan silmille, mutta juuri tähän kauhun ja säälin yhdistelmään harva pystyy.

Odd Thomas -hahmossa Koontz on löytänyt juuri tämän lapsenmielisyyden ytimen. Odd näkee aaveita ja puhuu heille yrittäen lähettää heidät "eteenpäin", kohti taivasta. Koska kuolleet tuntevat vetoa häneen, he ilmestyvät murhansa jälkeen Oddille ja vievät hänet kuoleman paikalle. Tätä voisi olla vaikea selittää poliisille, mutta pikkukaupungin poliisipäällikkö on yksi niitä harvoista, jotka tuntevat Oddin kyvyt.

Edellisessä kirjassa Odd menetti läheisensä, mutta hänellä on vielä pari ystävää. Yksi niistä on Elvis, joka valitsee kummitella Oddin ympärillä. Toinen on Danny, jonka vakava luunmurtumatauti on jättänyt hänet raajarikoksi. Tässä kirjassa Dannyn kasvatusisä murhataan (poliisipäällikkö tunkee murhapaikalla Oddin komeroon ja käskee hänen näyttää säilykepurkilta) ja Danny kidnapataan.

Oddilla on myös kyky tietää, missä suunnassa hänen ajattelemansa henkilö on, ja Dannyn jäljet johtavat entiseen pelikasinoon erämaassa. Kasino on raunioina maanjäristystä seuranneen tulipalon jälkeen. Dannyn kaapannut joukko haluaa käsiinsä Oddin, josta Danny on typerästi kertonut. Joukon johtaja haluaa manata kuolleita esiin ja puhua heille itse. Kerrankin rauhanomainen Odd tarttuu aseisiin.

Toivon edelleenkin (kuten ensimmäisenkin kirjan aikana), että Koontz jättäisi Odd-ressukan rauhaan, mutta toivo hiipuu; kirjan loppu tuntuu valmistelevan kolmatta Odd-kirjaa. Kyllä minä Oddista pidän, mutta häntä rasitetaan liikaa.