William Dalrymple: The Last Mughal

Bahadur Shah Zafar II

Kirjan nimi viittaa yksinkertaiseen elämäkertaan, mutta kirja on tärisyttävän eloisa kuvaus sepoy-kapinasta Delhin ja sen asukkaiden näkökulmasta. Salman Rushdie on arvostellut kirjan seuraavasti: "William Dalrymple on harvinaisuus, historiantutkija, joka osaa myös kirjoittaa." Hän on oikeassa. Harvoin tapaa yhtä eloisaa romaania, saati historiankirjaa.

Sepoy-kapinasta on kirjoitettu paljonkin, mutta useimmiten vain englantilaisten lähteiden mukaan. Dalrymple on käyttänyt runsaasti intialaisia lähteitä, typerryttävää määrää päiväkrijoja, muistelmia ja kirjeitä. Lähteistä muodostuu mahtava kuvaus 350-vuotisen mogulivallan lopusta, Delhin suurkaupungin tuhosta ja sepoyden ja englantilaisten taisteluista vuonna 1857.

Useasti historiallisissa kuvauksissa tulee huomaamattaankin valinneeksi puolensa ja seuraavansa sitten tapahtumia kuin urheilukilpailua. Dalrymplen kirjassa on vaikea valita puolensa (paitsi lopussa); jokaista osapuolta säälii ja kauhistelee yhtä paljon. 82-vuotiaan viimeisen mogulin kuvasta kehittyy yksinkertainen tragedia, arvokas kuvaus iäkkäästä, lempeästä ja kykenemättömästä runoilijasta, joka tahtomattaan joutui keskelle kamppailua. Delhin asukkaat joutuivat jokaien uhreiksi. Toisaalta sekä sepoyt (joilla oli erittäin hyvä syy kapinaan) ja englantilaiset, joista monet menettivät omaisiaan, toimivat ymmärrettävästi, joskaan eivät hyväksyttävästi. Sen sijaan lopun kosto-orgiat eivät ole millään järjellä siedettäviä.

Upeaa historiankirjoitusta, kiihdyttävää ja rikasta kerrontaa.

Delhin asukkaita sepoy-kapinan aikaan - tanssityttö Piari Jan ja kaupungissa asuneita afgaanikauppiaita