My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Friday, March 23, 2007

Mercedes Lackey: Arrows of the Queen

Tämä taitaa olla Mercedes Lackeyn Valdemar-sarjan ensimmäinen (ja hän taisi olla tietämätön, että kirjoista tulee niin pitkä sarja kuin tuli). Kirjan jälkipuheessa Lackey sanoo, että Marion Zimmer Bradley rohkaisi häntä kirjoittamaan "Arrows of the Queen" -kirjan, mutta minusta hänen vaikutteensa olivat suoraan Andre Nortonilta. Nortonilla oli huonosti kohdeltu lapsi tai nuori, joka kohtalon oikusta joutuu vieraaseen ympäristöön ja ponnistelee itselleen aseman - usein ystävällisen eläimen auttamana. "Arrows of the Queen" -kirja on ensimmäinen Talia-kirjoista. Talia on 13-vuotias, joka on kasvanut harvinaisen tylyssä ympäristössä, äärimmäisen patriarkaalisessa yhteisössä, joka ei anna hänelle anteeksi edes lukutaitoa, jonka hän on jotenkin hankkinut. Hän on saanut käsiinsä krijan, jossa kerrotaan Valdemarin airueista ja uneksii tulevansa sellaiseksi. Sitten hänen perheensä ilmoittaa naittavansa hänet, kuten Holderväen parissa on 13-vuotaiden tyttöjen osa. Talia karkaa itkemään, ja näkee tiellä Kumppanin, airuiden maagisen hevosen. Tästä alkaa hänen sadunomainen seikkailunsa, joka johtaa hänet ei vain airueksi, vaan Kuningattaren Omaksi - erityinen arvonimi ja valtakunnan tärkein airut.

En leimaisi tätä pelkäksi nuorisokirjaksi - miksi minä kirjaa muuten lukisin? - mutta mukavaksi, kevyeksi fantasiaksi. Trilogian seuraavissa osissa Talian kohtalo saa synkempiäkin käänteitä. Lackeyssä on se etu, että hän ei koskaan unohda elämän tosiasioita - jopa fantasiamaailmassa vaatteet on paikattava, tytöillä on kuukautiset ja koulukiusaamisen uhriksi voi joutua, vaikka olisi suuntaamassa kohti suurta kohtaloaan.


0 Comments:

Post a Comment

<< Home