Luetut 2006-2011

My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Monday, November 27, 2006

Wilson Tucker: The Year of the Quiet Sun


Wilson Tucker kirjoitti kirjansa vuonna 1970, vaikka minun painokseni on vuodelta 1978. Sattumoisin Tucker on sijoittanut krijansa vuoteen 1978 (siis kirjoittamishetkellä tulevaisuuteen).

Vuonna 1970 Yhdysvallat oli tiukasti kiinni Vietnamissa ja suurkaupunkien slummeissa oli ollut väkivaltaisia rotumellakoita muutaman vuoden ajan. Tuckerin teemana on nimenomaan rotusota; ainoa aihetta käsittelevä scifi-kirja, joka käsiini on päätynyt.

Lähellä Chicagoa on armeijan salainen asema, jossa kokeillaan takyonlaitetta, jonka toivotaan voivan lähettää ihminen menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Laitos on omavarainen ydinvoimalaitosta myöten. Kolme miestä on valittu aikamatkustajiksi; ilmavoimien majuri Moresby, merivoimien Arthur Saltus, ja tutkija Brian Cheney. Koordinaattorina toimii kaunis nuori nainen, Katerina van Hine.

Brian Cheney on aseman ainoa siviili, omapäinen ja karski. Hän ja Saltus kilpailevat Katerinan huomiosta, mutta Cheney tuntee olevansa alakynnessä. Syyksi esitetään hänen puuttuvaa sotilasarvoaan (häntä puhutellaan vain sanalla "siviili").

Kirjan tapahtumahetkellä Vietnamin sota on laajentunut; Kiina on liittynyt mukaan. Rotumellakat ovat niin pahoja, että Chicagon asukkaat ovat rakentaneet kaupungin ympärille muurin. Yhdysvaltoja johtaa heikko presidentti. Hän päättää, että kolmikko tekee ensimmäisen retkensä kaksi vuotta tulevaisuuteen katsomaan, onko hän voittanut seuraavat presidentinvaalit. Osoittautuu, että hän on voittaja, mutta Cheney huomaa myös kasvavan jännitteen; kansalliskaarti partioi kaduilla ja Cheneytä tuijotetaan vihamielisesti. Avain tähän annetaan yhdellä lauseella sivulla 100; seuraavan kerran Cheneyn salaisuus paljastuu aivan kirjan lopussa. Hän on musta mies.

Seuraavat koematkat tehdään noin kahdenkymmenen vuoden päähän. Majuri Moresby valitsee vuoden 1999, joutuu keskelle taistelua ja katoaa. Saltus haluaa vuoden 2000, löytää aseman tyhjänä ja saa sala-ampujan luodin selkäänsä. Hän pääsee haavoittuneena takaisin. Cheney haluaa ajan kauan vuoden 2000 jälkeen. On huomattava, että asema on tarkoitus pitää koko ajan miehitettynä ja varustettuna ja voimalaitos toiminnassa. Cheney löytää tyhjät ja pimeät rakennukset, tyhjän maan ja haudan.

Katerina odottaa häntä entisessä neuvotteluhuoneessa. Katerina on vanha nainen. Hauta on Arthur Saltusin; Katerina on saanut hänen kanssaan kaksi lasta, jotka - jo aikuisina - ovat ainoat ihmiset tässä tyhjässä maassa. Cheney näkee pelokkaan perheen aidan ulkopuolella; uuden elämän toivo. Katerina kuvaa katkerat vuodet. Rotujen välinen sisällissota on tuhonnut Yhdysvaltain koko väestön. Ulkopuolinen maailma on sotkeutunut ydinsotaan sen jälkeen, kun Yhdysvallat on pudottanut atomipommit kahteen Kiinan kaupunkiin ja Kiina vastannut samalla tavalla. Cheney jää tulevaisuuteen; aikakone ei voi enää toimia, kun sen virtalähde on katkennut. Hän on "mies, joka eli kaksi elämää"; kirjan alussa hän on kääntänyt Kuolleen Meren kirjakäärön, jossa profetoidaan maailman tuhosta ja miehestä, joka eli kahdesti ja palautti maailman ennalleen. Nyt hänestä on tullut se mies.

Wilson Tucker ei ollut mitenkään erityinen scifi-kirjailija. Hänellä on kuitenkin oma äänensä; karu ja karski kerronta. Kirja toimii myös kuvana Amerikan mielialoista Vietnamin sodan aikana.

Sunday, November 26, 2006

Joanna Pitman: Blondit

Joanna Pitman on koonnut suuren määrän vaaleustietoutta samoihin kansiin. Siitä hänelle kiitos. Kirja on eloisa, jopa juoruileva; minua vaivaavat jotkin epätarkkuudet, mutta ei pitäisi takertua lillukanvarsiin. (No, lillukanvarsia ovat; kun Nero potkaisi Poppaeaa, tämä ei kuollut "silmänräpäyksessä", vaan keskenmenon seurauksena. Englannin Elisabeth oli tiettävästi punapää. Hakaristiä ei tarkalleen ottaen nostettu salkoon ensimmäistä kertaa vuonna 1907. "Uudet temppeliherrat" käyttivät intialaisten perinteistä hakaristiä, jonka sakarat osoittavat oikealle eli kiertävät myötäpäivään. Vasta Hitler piiris hakaristin natsityyliin vastapäivään kääntyvänä. Pikkuasioita nämä.)

Paljon mielenkiintoista aiheesta, ja varmasti melkoinen urakka on kirjan kokoaminen ollut. Kiitokset Joannalle, että hän on tehnyt krijan yleensä väheksytystä aiheesta (ja huomioinut myös miehet; yleensä ulkomuotokysymyksiä käsitellään vain naisten asioina).

Marko Nenonen: Noitavainot Euroopassa

Marko Nenosen kirja noitavainoista on ilmestynyt kaksi vuotta myöhemmin kuin Jan Guilloun "Noitien asianajaja". Jan Guillou on toimittaja, Marko Nenonen alan asiantuntija. Heidän kirjoissaan on silti ainakin yksi yhtymäkohta: Pohjois-Espanjan inkvisiittori Alonso de Salazar Frias, jota molemmat kunnioittavat.

Muuten Marko Nenonen esittää varsin vähän yksittäisiä henkilöitä ja heidän kohtaloitaan. Hänen kirjansa on kattava tutkimus noitavainoista koko Euroopasta useilta vuosisadoilta. Pääteema on noitasapatin ja noitien lennon myytti ja sen todellinen yleisyys verrattuna ns. pahan noitumiseen, vahingon aiheuttamiseen naapureille.

Nenosen kirja esittää vakuuttavasti, että tarinat lennoista Paholaisen pitämään noitasapattiin ovat sittenkin vähemmistönä noituusoikeudenkäynneissä ja keskittyvät suuriin paikallisiin noitavainoihin, joissa hyväksyttiin noitien ilmiannot naapureitaan vastaan. Silloin tällöin teki mieli huudella väliin kysymyksiä ja välihuomautuksia. Esimerkiksi Nenosen kuvaus Etelä-Euroopan antiikista periytyvän uskomuksen naisista, jotka öisin muuttuvat miehiä jahtaaviksi Strix-linnuiksi; tämän päivän Etelä-Italiassa uskotaan vieläkin noitiin, strega, jotka tekevät samaa; Strega-likööri ei suoranaisesti kuulu asiaan. (Muistan, miten eräs suomalaisnainen tuli Sisiliassa italiankielen taitoaan osoittaessaan sanoneeksi olevansa 'la vecchia strega', vanha noita, ja miehet tekivät nopeasti pahaa silmää torjuvia merkkejä).

Samaten haluaisin kysyä dosentilta, arveleeko hän mustan surman jälkeen ilmestyneiden noitaoikeudenkäyntien heijastavan yleistä epävarmuutta mustan surman syistä ja taudin aiheuttamaa yhteiskunnan mullistusta - kolmannes eurooppalaisista kuoli, maatiloja jäi viljelemättä, talouden perusteet mullistuivat työläisten aseman muututtua, papit olivat kuolleet useilta paikkakunnilta kokonaan - heikko oikeustilanne ja hengellisen johdon puute saattoi johtaa taikauskon ja noitien syyttelyn yleistymiseen. Ehkä?

Nämä ovat vain esimerkkejä vilkkaasta aivotoiminnasta, jota kirja aiheuttaa. Aiheesta kiinnostuneille ehdoton teos.

Tuesday, November 21, 2006

Lionel Shriver: Poikani Kevin

"Poikani Kevin" on haastava kirja. Perheen äiti, Eva, kirjoittaa kirjeitä miehelleen perheen kriisistä. Heti alussa esitetään Evan tilanne; hänen 15-vuotias poikansa on surmannut kylmäverisesti joukon koulun oppilaita ja yhden opettajista. Eva on teon vuoksi menettänyt itse luomansa yrityksen, talonsa (erään surmatun lapsen äiti nosti siviilikanteen Evaa vastaan "lapsen kasvatuksen laiminlyönnistä") ja aviomiehensä, jolle hän kirjoittaa.

Kun Eva kertoo avioliitostaan, päätöksestä saada lapsi ja miehensä suhtautumisesta, minusta tuntui aluksi, että tämä on viihderomaani "Täydelliset naiset" -formaatilla. Sitten kirja kävi syvemmäksi ja vaativammaksi. Voiko lapsi syntyä pahana? Mitä Kevin tavoittelee suhteessaan vanhempiinsa ja maailmaan (ja myöhemmin pikkusiskoonsa)? Kevinin isä Franklin, jolle kirjeet kirjoitetaan, elää perheessään "amerikkalaista unelmaa" ja kieltäytyy näkemästä ongelmia. Eva, joka hyvin tunnistaa rakkaudettomuutensa Keviniä kohtaan, on selvänäköisempi. Evan kanta on oikea, mutta se paljastuu vasta "sen torstain" yhteydessä. Mutta entä Franklin, ihanneisä? Joka kieltää tyttären, Celian, yhtä täydellisesti kuin Eva Kevinin? Joka koko ajan torjuu vaimonsa mielipiteet ja tarpeet?

Missä määrin vaikuttaa Evan armenialaistausta, jota koko ajan verrataan Franklin täydelliseen omenapiirakka- ja baseball-amerikkalaisuuteen?

Ja mitä Kevin oikeastaan haluaa? Millainen hän on? Miten hän rinnastuu hälyttävän yleisiin koulumurhiin Amerikassa (niitä dokumentoidaan koko kirjan ajan; loppua kohti ne paisuvat ahdistavaksi tulvaksi)?

Ahdistava ja syvästi vaikuttava kirja.

Francis Wheen: Kuinka humpuuki valloitti maailman

Francis Wheen käy kirjassa läpi suuren määrän nykyhetken humpuukeja - kiukkuisesti, sarkastisesti ja suorapuheisesti. Osansa saavat strukturalistit, Enron, prinsessa Dianan surijat, Tony Blair ja postmodernistit.

Wheeniä kiukuttavat huijareihin uskovat vielä enemmän kuin huijarit itse - kaikenlaiset käärmeöljyn myyjät myyvät miljoonille, eikä kukaan huomaa ilmeistä huijausta, esimerkkeinä Deekah Chopra, John Gray ("Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta") ja homeopatia.

Postmodernismista seuraava esimerkki: feministi ("liikkeen ylipapitar") Luce Irigaray tuomitsi Einsteinin kaavan E = mc2 "seksuaalisena", koska se "etuoikeuttaa valon nopeuden muiden (vähemmän maskuliinisten) ominaisuuksien kustannuksella, vaikka ne ovat meille elintärkeitä". Tony Blair vaimoineen osallistuivat seremoniaan, jossa he istuivat intiaanisaunassa samalla kun heille luettiin pitkiä pätkiä mayojen (oletettavasti) loitsuista. Sen jälkeen he söivät vesimelonia, hieroivat toisiinsa vesimelonin jäännökset ja mutaa ja kävelivät mereen peseytymään. Madonna ja Demi Moore uskovat, että pään päällä heilutettu kananraato vetää negatiivisen energian heistä.

Tällaiset henkilökohtaisen idotismin välähdykset vaihtelevat taloustieteen raskaamman humpuugin välissä. Erinomaista luettavaa, ellei isku osu oman lempiuskomuksen nilkkaan.

Friday, November 17, 2006

Barry Hughart: Eight Skilled Gentlemen

Barry Hughartin kolmessa kirjassa seikkaillaan muinaisessa "Kiinassa, jota ei koskaan ole ollut olemassa"; Kiinassa, jonka tarut ja mytologia ovat totta. Päähenkilöitä ovat iäkäs oppinut Li Kao, jolla on vähäinen virhe luonteessaan (tämä virhe ollen täydellinen moraalin puute) ja hänen oppilaansa Härkä Numero Kymmenen, joka on väkivahva, muttei silti tyhmä. "Eight Skilled Gentlemen" on kirjoista huonoin, koska Barry Hughart on liiankin innostunut Kiinan vanhasta shamanistisesta perinteestä ja tunkee sitä yksityiskohtaisesti joka rakoon. Vauhdikkaita kohtiakin silti riittää: alussa sankarit osallistuvat mestaukseen, joka menee pieleen, kun kiinalainen vampyyri syö uhrinsa mestauspaikalla. Tämä johdattaa Li Kaon väärennetyn teen tapaukseen, joka taas johtaa hänet varastettujen lintuhäkkien ja oudosti kuolevien mandariinien tapaukseen, ja ennen kuin huomataankaan, hän ja Härkä Numero Kymmenen painelevat pitkin Kiinan rosvoaluetta nukketeatterin ja kuvankauniin naisshamaanin matkassa. Tarina päättyy lohikäärmeveneiden kilpailuun, jossa on todella paljon pelissä.

Ebsinnäinen Hughartin kirjoista, "Bridge of Birds", sai fantasiapalkintoja . Se on ehdottoman suositeltava. Kaksi muuta tarttuvat Hughartin ihailijoiden käteen ihan luonnostaan.

Thursday, November 16, 2006

Johannes Steinhoff: Messerschmittit Sisilian yllä

Luin Steinhoffin kirjan aikoinaan englanninkielisenä käännöksenä ja mieleeni jäi tämä pienimuotoinen tappion kuvaus. Niinpä nappasin heti suomennoksen luettavakseni.

Ensimmäinen havainto oli, että kääntäjä oli tehnyt suorastaan pikkutarkkoja alaviitteitä ammattisotilaan tyyliin. Toiseksi jäin kummastelemaan todennäköisesti ammattislangiin kuuluvia sanoja, sellaisia kuin "ume" ja "huuva". Ei ihme; kääntäjä on Hannu Valtonen, entinen Karjalan lennoston kapteeni ja 23 vuotta Keski-Suomen ilmailumuseon johtajana toiminut erityisesti Messerschmitteistä kiinnostunut mies.

Johannes Steinhoff on kirjoittanut kirjan muutamasta viikosta (21.6 - 13.7.1943), jotka hänen hävittäjälentueensa vietti Sisiliassa jouduttuaan pakenemaan Tunisiasta ennen kuin heidät siirrettiin Italian rintamalle. Kiinnostavinta kirjassa on siitä huokuva katkeruus ja tappion tunne. Kalusto oli kulunutta ja miehet suorastaan loppuun kuluneita. Amerikkalaisilla oli ehdoton ilmaylivoima. Herman Göring ei tajunnut tilannetta. Hän lähetteli herjaavia viestejä:

"Yhdessä Ranskan, Norjan ja Venäjän hävittäjälentäjien kanssa katson halveksuen etelän hävittäjälentäjiä. Toivon asiaan heti parannuksen ja odotan, että kaikki ohjaajat osoittavat parempaa taisteluhenkeä. Jos parannusta ei tapahdu, on lentävän henkilökunnan - rykmentinkomentajasta alaspäin - otettava huomioon alentaminen lentosotamieheksi ja käyttö itärintamalla jalkaväkimiehenä. Göring, valtakunnanmarsalkka."

Steinhoff on saanut kirjaansa runollista tehoa; esimerkiksi kirjan lopun apokalyptinen tuhoaminen, kun miehiä käsketään hävittämään kaikki varusteet ennen vetäytymistä Messinan salmelle, ja sitä seuraava Steinhoffin viimeinen lento yksinäisellä Messerschmittillä rauhalliselle Italian mannermaalle kynttiläillalliselle hilpeässä pikkukaupungissa on tehokas. Myös taistelukuvaukset ovat kauniin maalauksellisia:

Yksi suurista koneista kohottaa siipensä ja lentää pari sekuntia kyljellään, täysin luonnoton lentoliike. Kohta sen jälkeen se koskettaa toista tämän parven konetta. Syntyy heti metalliosien sekavia läjiä, jotka toisiinsa kietoutuneina syöksyvät alas kahden laskuvarjon jäädessä rauhallisesti ja yllättävästi ilmaan.

Kirjan sotilasyhteisön reunoilla tarkastelevat italialaiset välinpitämättömin, tutkimattomin silmin maastaan käytyä herruustaistelua. Saksalaiset, amerikkalaiset - mitä väliä sillä.


Wednesday, November 15, 2006

Markku Envall: Suuri illusionisti

Mika Waltarin romaanien kattava analyysi. Envall käsittelee niin pienoisromaanit (sellaisetkin, joita ei yleensä tunneta) että suurromaanit. Tämän jälkeen kaipaisin Waltarin elämäkertaa, mutta sellaista ei ilmeisesti ole tarjolla. Sääli. Kiinnostaa myös lukea uudelleen Waltaria Envallin näkemysten valossa.

Thursday, November 09, 2006

Ann-Marie MacDonald: Armon yö

Melodramaattisempaa melodraamaa en ole koskaan lukenut. Huomaa, että kirja on nuoren kirjailijan esikoisteos (näytelmiä lukuunottamatta), koska hän on nuoruuden uhkarohkeudella heittänyt peliin kaiken ja keittiön tiskipöydänkin. Kurinalaisuuden puutetta on pakko jopa ihmetellä, varsinkin, kun MacDonaldin toinen kirja "Linnuntietä" on hyvinkin kurinalainen ja kypsä.

Kirjan mielettömän perheen pää on James Piper, naisenhakkaaja ja väärällä tavalla pikku tyttöihin mielistynyt. Pikku tyttöjä hänen perheessään riittää. Kaikkea löytyy; insestiä, pedofiliaa, mielenvikaisuutta, transvestiittejä, uskonnollista hulluutta, ampumakohtauksia, väkivaltaa. Kokonaisuus on silti pikemminkin karnevaalia kuin tragediaa.

Ei liittynyt mielikirjojeni joukkoon, mutta olipa lukukokemus.


Tuesday, November 07, 2006

Minette Walters: Paholaisen höyhen

Connie Burns on sotakirjeenvaihtaja. Hän on törmännyt työssään useissa maissa Afrikassa samaan palkkasoturiin - tosin tämä käyttää joka maassa eri nimeä. Connie alkaa yhdistää miehen samoissa paikoissa tapahtuviin prostituoitujen raiskauksiin ja silpomisiin, mutta sotatilanteissa kukan ei jaksa kiinnostua muutamasta kuolleesta naisesta.

Sitten Connie itse joutuu Irakissa väkivallan kohteeksi - hänet siepataan, kuten niin monet muutkin ulkomaalaiset. Kokemus lähes murskaa hänet - hän vuokraa väärällä nimellä talon syrjäisestä Englannin osasta. Connie joutuu huomaamaan, että siitäkään ei ole kestävää apua.

Minette Walters kirjoittaa hyytävän tiukkoja psykologisia jännityskirjoja. Tämä on yksi pahimmista, suorastaan vanhatestamentillinen. En halua harrastaa juonenpaljastusta, mutta totean, että Connien kertomassa tarinassa on kaksi mustaa aukkoa. Ensimmäinen on hänen sieppauksensa. Toinen on kirjan lopussa. Niiden liian tarkka ajattelu tuo painajaisia. Kuten Connie itse siteeraa Nietzcheä: "Kun katsot kauan kuiluun, katsoo myös kuilu sinuun."

Sunday, November 05, 2006

Barbara Hambly: The Time of The Dark

Darwath-trilogian ensimmäinen osa. Tuntuu aluksi tutulta tarinalta fantasiakirjojen tulvassa: Gil on historian opiskelija Kaliforniassa, Rudy maalaa autoja. Gil näkee aluksi unta oudosta maailmasta ja huomaa olevansa siellä valveillaankin. Hänen näkemänsä velho, Ingold, istuu seuraavaksi hänen keittiössään ja pyytää apua. Pimeys on noussut Ingoldin maailmassa, ja prinssivauva Tir on pelastettava. Ingols tuo Tirin Gilin mökkiin, Rudy päätyy sinne sattumalta, auton hajotessa ja pimeys seuraa Tiriä. Ingold joutuu pakenemaan takaisin omaan maailmaansa Tirin, Gilin ja Rudyn kanssa.

Tähän asti tarina on kuin tuhat muuta. Barbara Hamblyn voima on kansanjoukkojen kuvauksessa. Pimeys tuhoaa Darwathin kulttuurin, ja henkiin jääneet pakenevat epätoivoisesti - käyttäytyen juuri kuten ihmiset aina ovat käyttäytyneet. Jotkut heiluttelevat uhkaavasti haravaa, toiset kantavat kanojaan mukanaan. Lapset ovat kovaa porukkaa ja selviytyvät varhain tulleesta talvesta, pimeyden hyökkäyksistä ja jopa Valkoisten Ratsastajien yllätysiskuista. Gil ja Rudy löytävät paikan itselleen tässä kylmässä maailmassa.

Suomen talven keskellä Darwathin lumipyryt ja ulvova tuuli tuntuvat liiankin tutuilta. Ingold ei myöskään ole mikään Gandalfin kopio, vaan nukkavieru vanha mies, jolla on kuluneet, siniset tumput. Politiikka, uskonnolliset ristiriidat ja ihmisten synnynnäinen ahneus ovat myös häviämättömiä.

Barbara Hambly on suosikkikirjailijoitani.

Friday, November 03, 2006

Dava Sobel: Galileon tytär

Galileo Galilein tarina hänen tyttärensä näkökulmasta. Galileilla oli kolme aviotonta lasta, poika ja kaksi tytärtä. Hän sijoitti tyttäret luostariin välttyäksen maksamasta myötäjäisiä. Vanhempi tytär otti luostarinimen Maria Celeste ja kirjoitti isälleen kirjeitä kuolemaansa asti. Dava Sobel on käyttänyt näitä kirjeitä Galilein elämäkerran välissä antamassa inhimillistä näkökulmaa.

Maria Celeste oli syvästi kiintynyt isäänsä ja huolehti tämän hyvinvoinnista ja terveydestä luostaristaankin käsin. Kirjeet ovat ihastuttvan intiimejä:

"Palautan tässä teille myös pöytäliinan, johon olitte käärinyt lähettämänne lampaan, ja muistutan, että teillä on yksi meidän tyynyliinamme, se jonka panimme siihen kannelliseen koriin paitojen suojaksi."


Samalla kirja on kuvaus Galilein elämästä ja sovittamattomasta ristiriidasta paavin kanssa. Inhimillistä tragediaa siinäkin; he olivat mitä parhaat ystävät, kunnes paavi kääntyi Galileita vastaan. Mikään ei ole niin murhaavaa kuin entisen ystävän raivo. Vaikka dramaattiset kuvaukset Galileista inkvisiton vankilasta, Galileista polttorovion uhan alla, Galileista polvistumasta säälimättömien tuomareidensa edessä eivät pidäkään paikaansa, paavin sitkeä ja kestävä vaino vanhaa, sairasta ja lopulta sokeaa miestä kohtaan on mieleen jäävää.