Anna Jansson: Hopealantti

Maria Wern -kirja, jossa on vähemmän perheongelmia kuin tavallisesti. Tarinankuljetus ei ole hassumpaa, mutta yritys yhdistää kirjan tapahtumahetki ja henkiöt Valdemar Atterdagin aikaan on hetkittäin kömpelöä. Onko mahdollista aikuisen ihmisen nukkua vessassa "kädet levällään"?

Maria on ottanut kesälomatöitä Gotlannissa työtovereidensa kanssa. Mies katoaa autolautalta ja sitten löytyy veteen muovipussissa heitetty pikkusormi. Miehen vaimo on osallinen murhaan, tarinaa kuljetetaan henkilöiden kautta niin, että poliisit jäävät sivurooliin.

Anna Janssonin kirjoissa on havaittavissa samaa kuin Åsa Larssonilla: naiset pitävät itseään rumina, lihavina ja epämiellyttävinä, vaikka muut näkevät heidät paljon kauniimpina. Onko ruotsalaisilla naisilla jostakin syystä yleensäkin alemmuuskompleksi, vai vain näillä kahdella kirjailijalla?