Luetut 2006-2011

My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Thursday, August 31, 2006

Z. Topelius: Talvi-iltain tarinoita I

"Talvi-iltain tarinoita" sisältää Topeliuksen pienempiä romaaneja, tässä osassa kirjat "Kuninkaan hansikas" ja "Linnaisten kartanon viheriä kamari".

"Kuninkaan hansikas" kuuluu paremminkin sarjaan "Talvi-iltain jorinoita". Topelius lakaisi rippeet "Välskärin kertomuksista" ja rakensi hajanaisen kertomuksen nuoresta miehestä, joka pyrähtelee siellä täällä pelastamassa kuningasta ja maata ja lopulta kuolee urheasti Kustaa III:n käsivarsille oman veljensä ampumasta luodista. Ensi rakkauskin vilahtaa, mutta epilogissa Topelius panee neitosen naimaan ikälopun valtioneuvoksen, jonka luuvaloa tyttö kärsii muutaman vuoden, kunnes kuolema tekee hänestä rikkaan lesken. Satusedällä oli hämmästyttävän realistinen, jopa kyyninen näkemys naisten avioliitoista. Monessa kirjassa sankarin romanttisen kaipuun kohde meneekin varakkaaseen järkiavioliittoon - mieluiten itseään paljon vanhemman miehen kanssa.

"Linnaisten kartanon viheriä kamari" on paljon jäntevämpi, paikoitellen jopa hauska. Siinä on kummitustarina, synkkiä sukusalaisuuksia, aatelista ylpeyttä, viiksiään kiertelevä ulkolainen konna ja yllättävän ontuvaa rakkautta - sankari on rakastunut toiseen Linnaisten nuorista neideistä, muttei millään pysty päättämään, kumpaan. Tärkein toiminta ei kohdistu rakkausjuttuun vaan siihen, palajstaako sankari sukuylpeän isäntänsä kammottavan salaisuuden vai ei. Jalous voittaa, mistä palkinnoksi sankari sitten saa tytön, valtakunnan ja vuorineuvoksen arvonimen. Tyylipuhdasta kitschiä, mistä täydet pisteet.

Tuesday, August 29, 2006

Darja Dontsova: Demonin vallassa

Alexandra Marinina on löytänyt paikkansa suomalaisessa dekkaritarjonnassa. Toinen venäläinen naiskirjailija Darja Dontsova ei ole yhtä tunnettu (häneltä on suomennettu kolme kirjaa tähän mennessä, sikäli kuin tiedän).

Dontsova on hyvin erilainen kirjailija kuin Marinina, mutta samaa Venäjää hänkin kuvaa. Marininan viileä, älykäs tyyli on samanlainen kuin hänen älykäs sankarittarensa Nastja. Dontsova on venäläisen rehevä kuvaaja, ja hänen yksityisetsivänsä Dasha Vasiljevna sekoilee tapauksesta toiseen. Ylilyönteineenkin Dashan maailma on silti erittäin uskottava. Tosin kirjailija on hiukan pilaillut; Dasha on elänyt ystävättären kanssa köyhyydessä kuin sisar. Kun ystävätär meni rikkaisiin naimisiin Ranskaan ja jäi rikkaaksi leskeksi, ystävättäret yhdessä väärensivät paperit, joiden mukaan he ovatkin sisarukset, ja nyt Dasha on venäläinen uusrikas, lentää Pariisin ja Moskovan väliä ja kylpee länsimaisessa ylellisyydessä.

Kaikessa muussakin Dashan elämä on liioiteltua. Hän asuu samassa talossa lastensa, miniänsä, pojan lasten, parin palvelijan, viiden koiran ja kahden kissan kanssa. Lisäksi joukkoon ilmestyy aina kummallisia vieraita. Dasha on ollut useasti naimisissa ja yksi ex-aviomies on paitsi mitä parhaimmissa väleissä Dashan kanssa myös jatkuvassa pulassa vuosittain lisääntyvien ex-vaimojensa ja näiden sukulaisten vuoksi.

Tässä tarinassa Dashan perhettä lisätään ex-vaimo Alisalla, tämän marakatilla ja uudella rakastajalla, joka on entinen lääkäri, nykyinen tietäjä. Tietäjän taitojaan mukava Filip tarvitseekin, kun Dasha törmää tapaukseen, jossa ihmisiä hyppii ulos ikkunoista ja kummallinen uskonlahko häärii joka puolella mihin vain silmänsä kääntää. Ei tarvitse kuin lukea Mosnewsiä kun huomaa, miten todenmakuinen tämäkin mystinen Venäjä on.

Riemastuttavia kirjoja nämä Darja Dontsovan opukset. Ja opettavaisia: miten kesytetään kiukkuinen miliisi? Viedään hänelle kotiruokaa miliisiasemalle keskellä yötä.

Saturday, August 26, 2006

Garth Nix: Lirael

Jatkoa "Sabriel"-kirjaan. Alkaa näyttää, että Sabriel oli jonkinlainen prologi - tämä Lirael jää kesken ja jatkuu ilmeisesti suoraan sarjan seuraavassa kirjassa.

Joku keskustelupalstan kirjoittaja valitti, että Lirael on tylsempi kuin Sabriel, koska siinä ei tapahdu niin paljon. Taitaa olla ikäkysymys. Minusta tämä oli parempi kirja juuri mainitusta syystä. Henkilöillä oli tilaa pyöristyä pelkistä pahvikuvista lähelle todellisia nuoria. Muuten Lirael on hyvin sovelias nuorten kirja. Siinä seurataan kahta nuorta, jotka kokevat olevansa sopimattomia ympäristöönsä. Lirael ei saavuta tiettyä kykyä, jonka kaikki hänen yhteisössään saavuttavat, ja harkitsee jopa itsemurhaa 14-vuotiaana. Samethilla on pomoileva isosisko, rakastavat vanhemmat, joiden työ kuitenkin vaatii kaiken heidän aikansa niin, eteivät he ehdi lainkaan kuunnella poikaansa, ja vastenmielisyys häneltä vaadittuun tulevaisuuden ammattiin. Fantasian kaavussa hyvin moderneja elämänkohtaloita.

Lirael saa kumppanin koirasta, ja Samethilla on ystävä (joka tosin hankkiutuu todella vakaviin vaikeuksiin). Tämä kaikki ei tapahdu suurkaupungin kaduilla, vaan Sabrielista tutussa fantasiamaailmassa, jossa vainajat nousevat pahojen voimien vaikutuksesta haudoistaan raatelemaan eläviä. Sekä Liraelilla että Samethilla on sukuperintönsä vuoksi kyky ja velvollisuus mennä kuoleman rajan taa ja palauttaa vainajat sinne - ja koettaa selvitä itse hengissä takaisin. Sameth saa pahan pelkotilan ensimmäisen koettelemuksensa vuoksi, Lirael taas löytää itsestään tämän kyvyn yllätyksenä; hänestä piti tulla ennustaja. Molemmat jätetään keskelle vaarallista seikkailua kirjan lopussa. Selviävätkö kaikki hengissä? Siinä koukku lukea kolmas osa, "Abhornen".

Thursday, August 24, 2006

Yrjö Kaukiainen: Rantarosvojen saaristo

Kiehtova kirja aiheesta, josta en ennen ole tiennyt mitään, ja vielä sujuvasti ja kiinnostavasti kirjoitettu. 1700-luvun Suomenlahden saaristolaisten hylynryöstöretket on kuvattu käyttäen aineistona oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Henkilöt ja paikat tulevat tutuiksi. Tammion saasri ja sen asukkaat ovat keskipisteenä; ilmeisesti siksi, että kaksi merkittävää oikeudenkäyntiä kiertyvät juuri heidän ympärilleen.

Halvan viinan osto Virosta ei ole tämän päivän keksintö. Saaristolaisten kaupparetket "viisilaitaisilla" Viroon - juhannusviroon ja syysviroon - ja kauppakierto silakanmyynteineen ja viljan tai viinan ostoineen, jotka sitten myytiin Viipurissa tai Haminassa olivat arkipäivää, ja jos siinä sitten myytiin hylyistä ryöstettyjä juhtinahkoja, jäniksennahkoja tai hamppua, niin mikä sen edullisempaa.

Kirjan lopussa kerrotaan, miten tämä eloisa yhteisö kuoli. Surullista (vaikka hylynryöstöä ei voi ihan kunniallisena ammattina pitääkään).

Wednesday, August 23, 2006

Robert Crais: Panttivanki

Varoitus: seuraava kirja-arvostelu saattaa sisältää liiallisia juonipaljastuksia, vaikka se ei olekaan tarkoitus.

Jeff Talley on Los Angelesin panttivankiryhmän neuvottelija. Keikka menee pieleen ja Jeffiltä menevät hermot. Hänestä tulee pikkukaupungin poliisipäällikkö. Pikkukaupunkikaan ei ole niin rauhallinen kuin olisi toivottaaa. Kolme luuseria keksii ryöstää kaupan. Kauppiaalla on ase, syntyy ammuskelua; konnat pakenevat. Auto hajoaa, miehet päätyvät linnoittautumaan taloon ja ottamaan perheen panttivangeikseen.

Talleyllä on pulma, ja pulma suurenee, kun paljastuu, että talon kidnapattu omistaja on suhteissa Kalifornian mafiaan. Mafia haluaa saada käsiinsä kaapatun perheen. Heidän on kiristettävä Talleytä tai tapettava tämä. Kirja on kuin tietokonepeli, molemmilla puolilla yllättäviä pelinappuloita. Hyvin monet henkilöt eivät ole sitä, miltä näyttävät, ja uusia ongelmia tulee esiin aina, kun siirrytään uudelle tasolle.

Kirjan kannessa on Bruce Willisin kuva. Tämä olisi juuri sopiva juoni Bruce Willis -elokuvaan; ehkä sellainen onkin tehty.

Tuesday, August 22, 2006

Qiu Xiaolong: Punaisen sankarittaren kuolema

Iskin tähän kirjaan luettuani "Punaisen merkin tanssijan". Tämäkin on hyvä kuvaus Kiinasta ja sen elämästä. Luulenpa, että vauhti on nyky-Kiinassa niin kova, että Shanghaista ei enää löydy kirjassa vuonna 2000 kuvattuja ilmiöitä, kuten korttelipuhelimia, joita vahtivat eläkeläiset apunaan nuori henkilö, joka huutaa megafonilla puhelimeen pyydettyä henkilöä. Sen sijaan kirjan "Moscow Suburb" -ravintolan tyyppisiä paikkoja, joissa henkilökuntana on venäläisiä tyttöjä minihameissa, taitaa olla enemmänkin.

"Punaisen sankarittaren kuolema" on helppo huomata esikoisteokseksi. Paljon politiikkaa, paljon katkeruutta. Paljon purettuja patoutumia. Takalehtii kertoo, että kiinalaisessa painoksessa Shanghaista on tehty nimetön kaupunki ja poliittisia viitteitä on poistettu. Ymmärrettävää, mutta miten juonen voi ymmärtää ilman puolueen juonitteluja, toisiaan ilmiantavia kaadereita ja salakuuntelua? Amerikkalaiset kiehtovat Qiuta. "Punaisen merkin tanssijassa" on amerikkalainen naispoliisi, mutta jo tässä kirjassa vilahtavat amerikkalaiset korkea-arvoiset vieraat (joita viihdytetään hampurilaisilla ja appelsiinimehulla, vaikka he mieluummin söisivät kiinalaista ruokaa).

Joka tapauksessa kiinnostava kirja Kiinasta ja sen elämästä. Ja lähes yhtä paljon ruokaa kuin "Punaisen merkin tanssijassa". Nam.

Saturday, August 19, 2006

Simonetta Agnello Hornby: Mantelinpoimija

Pienessä sisilialaisessa kylässä 1960-luvulla kuolee varakkaan perheen kotiapulainen, joka tunnetaan liikanimellä Mennulara - Mantelinpoimija. Mennú on huolehtinut koko Alfallipen suvusta ja heidän taloudestaan. Hänen kuolemansa - ja erityisesti kuoleman jälkeen julki tullut viimeinen kirjeensä - saattaa myrskyn valtaan sekä Alfallipet että koko Roccacolombon kylän. Kaikilla on sanansa sanottavana vainajasta; lopullisen hämmingin aiheuttavat "kunnian miehet" osallistumalla hautajaisiin.

Kirja on inhimillinen komedia ahneudesta, kateudesta ja muista ihmisten heikkouksista, joita testamentit välillä tuovat päivänvaloon. Sisilialaisen kylän väki näyttäytyy koko raadollisuudessaan. Samalla se on jännityskirja - mistä Mennún rahat olivat peräisin? Kuka ne lopulta saa? Mikä on "kunnian miesten" osuus?

Kirjasta muodostuu myös hitaasti kehittyvä kuva naisesta, josta kaikki puhuvat, mutta jota kukaan ei hänen eläessään tuntenut - Mennularasta, Mantelinpoimijasta.

Wednesday, August 16, 2006

Donald Sassoon: Mona Lisa

Vetävä kirja "maailman kuuluisimmasta maalauksesta". Donald Sassoon kattaa koko "Mona Lisa" -alueen: kuka todennäköisesti oli taulun malli, miten se erosi muista renessanssiajan maalauksista; miten se päätyi Ranskaan ja mitä aikalaiset siitä sanoivat.

"Mona Lisa" ei ollut erityisen kuuluisa tai huomattu ennen 1800-lukua. Minua hihitytti melkoisesti kuvaus siitä, miten Mona Lisa sai mainetta "femme fatalena" ja ikuisen syntisen naisen perikuvana. Tässä vaiheessa huomio kiintyi hänen hymyynsä. Sassoon kertoo sitten taulun varkaudesta ja sen vaikutuksesta taulun maineeseen. Viimeiset luvut Mona Lisasta pop-ilmiönä ja mainosten ikonina ovat liiankin yksityiskohtaiset, vaikka huomasin omistakin matkamuistokokoelmistani löytyvän Mona Lisan Pompidou-keskusta ihailemassa.

Mielenkiintoista ja hauskaa on lukea, miten italialaisen maalarin Italiassa maalaama italialaisen naisen muotokuva on tullut Ranskan kansallismielisyyden ja Ranskan taiteen ja ylemmyyden symboliksi. Mona Lisaa voi todella lukea monella tavalla.

Sunday, August 13, 2006

Guy Gavriel Kay: The Last Light of the Sun

Guy Gavriel Kay kirjoittaa eräänlaista rinnakkaismaailmasarjaa varhaiskeskiajan historiasta, maustettuna ripauksella fantasiaa. Hän on jo käsitellyt trubaduurien Provencen (Song of Arbonne), reconquistan Espanjan (Lions of Al-Rassan) ja Bysantin (Sailing to Sarantium ja Lord of Emperors). Nyt on vuorossa anglosaksien, viikinkien ja walesilaisten maailma. Tunnistettavia oat ainakin kuningas Alfred ja Jomsviikingit.

Kay osaa viedä useita lankoja ja punoa ne lopussa yhteen. Hänen tyyliinsä kuuluu myös pysähtyä eräänlaiseksi "kertojan ääneksi". Tässä kirjassa hän on lisännyt sivuhenkilöitä, jotka vain vilahtavat tarinassa koko elämäntarinansa kanssa ja katoavat taas. Alkaa maistua pikkunäppäryydeltä, toivottavasti hän hillitsee sitä. Fantasia on myös lisääntynyt. Jos kirjoitetaan Walesista, pitää myös kirjoittaa sidhestä, haltiaväestä.

Olen alkanut pitää yhä enemmän Guy Gavriel Kaysta sitä mukaan kuin hänen kertojanäänensä on vahvistunut ja käynyt varmemmaksi. Hänen kirjansa ovat kuitenkin niitä, jotka minun on luettava vähintään kaksi kertaa ollakseni varma. Tämä on kokeiluvaiheessa ja odottaa toista lukukertaa (Song of Arbonne ei läpäissyt testiä, muista kolmesta pidän kovasti).

Saturday, August 12, 2006

Alan Lomax: The Land Where the Blues Began

Alan Lomax on koko ikänsä tutkinut kansanmusiikkia. Poikana hän seurasi isäänsä, joka keräsi mustaa musiikkia Syvästä Etelästä, ja sama alue on Alaninkin suurimman mielenkiinnon kohde. Hän tutkii myös Karibian aluetta ja Afrikan musiikkia.

"The Land Where the Blues Begin" onkin samalla syvälle menevä musiikkitutkimus, jossa Alan osoittaa mustan musiikin vahvat afrikkalaisjuuret, kuvaus Mississippin mustien elämästä 30-luvulta nykypäivään ja kokoelma blues-lauluja ja sitä sivuavaa musiikkia, kuten "holler"- nimellä kulkevat valituslaulut, balladit ja kirkkolaulu. Kokonaisuus herättää syvän murheen siitä, että kirjan kylkiäisenä ei ole CD-levyä, joka mainitaan kirjan liitteissä.

Tarinat Alanin itsensä törmäyksistä asetta heiluttelevien punaniskasheriffien kanssa, jotka hallitsivat piirikuntaansa kuin feodaaliruhtinaat, mustien miesten mietelmät traagisista ironisiin, elämä monissa paikoissa, joissa laulut syntyivät (Mississipppin patojen rakennustyömaat, rangaistussiirtolat, rautatietyömaat) ja lopussa kuvaus Chicagoon siirtyneistä blues-laulajista, kun bluesista tuli muoti - tämä kaikki elää kirjassa, hetkittäin jopa hyökkää päälle.

Näyte mustien miesten omasta ironisesta tarinankerronnasta:

"Negro come a drivin wagon with an grey mule and a black mule to the wagon. So this Negro drive up to the crossing, and the rails was kind of high there, see, and the wheel hit the rail, and the mula was tryin to pull over and he kept sayin, 'Git up, Git up!'
"So the white man holler up there, ask him, 'Hey', says, 'do you know that's a white mule you talkin to?'
"And this Negro say right quick, 'Oh, yes sir! Git up, Mister Mule!'"


Näyte mustasta bluesista, kun miehen nainen on pettänyt häntä. Tämän on laulanut Forrest City Joe:

She used to be beautiful, but she lived her live too fast.
Now she runnin round,
Tryin to drink out of everybody's whiskey glass.

I had a good racket of sellin whiskey,
I told my baby so.
She wasn satisfield till she she went to town
And let the chief of police know.
She used to be beautiful, but she lived her live too fast.
Now she runnin round,
Tryin to drink out of everybody's whiskey glass.

One thing, one thing, old buddy,
Forrest City Joe can't understand -
She cooked cornbread for me,
She cooked biscuits for her man.
She used to be beautiful, but she lived her live too fast.
Now she runnin round,
Tryin to drink out of everybody's whiskey glass.

She used to be beautiful, but she lived her live too fast.
Now she runnin round,
Tryin to drink out of everybody's whiskey glass.

Tuesday, August 08, 2006

Robert Fisk: Pity the Nation

Kokeneen sotakirjeenvaihtajan ja Lähi-Idässä vuosikymmeniä asuneen The Times -lehdelle 70-80-luvuilla kirjoittaneen Robert Fiskin kirja Libanonin 70-luvun sisällissodasta ja 80-luvun Israelin miehityksestä. Oli hämmentävä kokemus lukea tämä (uudelleen) juuri nyt, kun Israel on toistamassa samaa. Oli kuin olisi istunut painajaismaisessa karusellissa, kun luki pommituksista, lentolehtisistä, siviilikuolemista, medialle valehtelemisesta, ja nosti kirjasta silmänsä television uutislähetykseen ja näki siellä kaiken saman. Palestiinalaisten tilalla on nyt Hizbollah (vaikka Israel näkyy taas pommittaneen palestiinalaisten pakolaisleiriäkin), Länsi-Beirutin tilalla Etelä-Beirut, ja ainakaan toistaiseksi druusit ja maroniittikristityt eivät ole alkaneet omaa sisällissotaa Libanonissa eivätkä Israelin tukemat falangistit hyökänneet pakolaisleireihin, kuten Sabrassa ja Chatilassa, mutta muuten nykytilanne on edellisen toistoa.

Jos päättäjät oppisivat historiasta yhtään mitään, Libanoniin ei lähetettäisi monikansallisia joukkoja. Fiskillä täytyy olla kurjaa; huutavan ääni erämaassa, jota kukaan ei kuuntele.

Friday, August 04, 2006

Alexander McCall Smith: Blue Shoes and Happiness

Naisten Etsivätoimisto n:o 1 -sarjan viimeisin. Tampereen kirjasto on tehnyt virheen ja jättänyt yhden kirjan välistä pois.

Mma Ramotswen elämä ja filosofia ovat leppoisaa laatua, kuten sopii naiselle, joka on "traditionally built" ja juo rooibos-teetä. Pidän näistä kirjoista kovasti, mutta on sanottava, että vähitellen alkaa tarinoissa olla astian makua. Hyvääkään asiaa ei pidä venyttää liian kauan. Nyt Mma Ramotswen jutut joko jäävät epämääräisiksi tai sitten niitä ei ratkaista ollenkaan. Mma Makutsi ostaa liian pienet kengät; Mr. J.L.B.Matekoni ostaa uuden tuolin. Mma Ramotswe rupeaa dieetille ja sitten luopuu siitä. Vähän saippuasarjamaista - jauhetaan ja jauhetaan eikä päädytä mihinkään. Olisi pitänyt luopua jutusta Mma Ramotswen häiden kohdalla.

Tuesday, August 01, 2006

Merete Mazzarella: Hyvä kosketus

Tässä kirjassaan Merete puhuu sairaudesta, terveydestä, hoivasta ja hoidosta sekä hyvästä ja pahasta kosketuksesta. Kirjoitan harkitusti "puhuu", koska hänen kirjallinen ilmaisunsa on kuin kuuntelisi viisaan ihmisen pulppuavaa puhetta.

Virginia Woolf kirjassaan "Oma huone" kaipasi naisten lausetta. Merete kirjoittaa naisten lauseita. Tätä tekstiä ei kukaan voi erehtyä pitämään miehen kirjoittamana. Joskus, harvoin, tapaan kirjan, jonka läpi haluan tunkeutua puhumaan suoraan kirjoittajan kanssa. Tai heittämään kirjan sivuun ja tarttumaan puhelimeen, sopimaan tapaamisesta ja sitten juttelemaan asioista viinipullon ääressä. (Tietenkin olisi sietämättömän röyhkeää tosielämässä tunkeutua sillä tavoin,,,) Merete Mazzarella kirjoittaa sellaisia kirjoja.

Pienenä esimerkkinä: kun Merete kertoo sairaan äitinsä valittaneen sairalan rumista, marjapuuronpunaisista pyjamista ja kummastelleen, maksavatko kauniit värit enemmän kuin rumat, ja Merete lisää, että keskitysleirillä ensimmäisenä riistettiin ihmisiltä omat vaatteet ja niiden mukana persoonallisuus, haluaisin kertoa omasta äidistäni. Hän sai aivoverenvuodon, ja pitkän aikaa vein hänelle sairaalaan omia puseroita ja keräsin ne taas kotiin pestäviksi. Sitten joku vei sairalan pyykkiin yhden puseroista - olimme äitini kanssa ostaneet sen yhdessä Saksan matkalla - ja se katosi. Sen jälkeen henkilökunnan neuvosta merkkasin vaatetussilla nimen ja osaston puseroiden niskan sisäpuolelle. Tätä tein, kunnes äitini hitaasti liukui normaalin elämän rippeistä sairaalan elämään ja lakkasi välittämästä. Sittemmin käytin itse kesäpuseroita, joiden niskassa (sisäpuolella tietenkin) luki "IV A". Lopulta (äitini kuoleman jälkeen) heitin hyvät puserot menemään, koska ne herättivät sietämättömiä muistoja.

Tällaista omien kokemusen ja kirjan tekstin yhteenkietoutumista oli koko lukukokemus. Tähän kirjaan palaan vielä usein, vaikka jo tämän arvostelun kirjoittaminen nostattaa kyynelet silmiin kaikkien niiden tunneryöppyjen ja yhtaikaa mieleen tunkevien muistojen ja kokemusten painosta, joita "Hyvä kosketus" herättää.