Luetut 2006-2011

My Photo
Name:
Location: Tampere, Finland

Vapaasti temmeltämässä kirjojen ja Internetin ihmemaassa. Erityinen mielenkiinto pieniin eriskummallisuuksiin tässä suuressa maailmassa.

Tässä arviointeja vuoden 2006-2011 aikana lukemistani kirjoista.

Monday, July 31, 2006

Qiu Xiaolong: Punaisen merkin tanssija

"Punaisen merkin tanssija" ei varsinaisesti ole jännityskirja, mutta sitäkin enemmän se kertoo Kiinan kulttuurista mafian toiminnasta ruokalajeihin asti. Amerikkaan salakuljetettu mies on luvannut paljastaa salakuljetusliigan, mikäli hän saa raskaana olevan vaimonsa Kiinasta luokseen. Ylikomisario Chen Cao määrätään huolehtimaan amerikkalaisesta komisario Catherine Rohnista, joka on tullut noutamaan vaimoa.

Chenillä on alusta asti vaikeuksia määritellä tehtävänsä. Kiinassa kaikki on poliittista ja esimies kehottaa häntä lähinnä viihdyttämään Catherinea. Haluaako Kiina toimittaa naisen Amerikkaan vai ei? Asiaa mutkistaa se, että vaimo on kadonnut.

Kotikylään lähetetään toinen komisario ja Chen huolehtii Catherinesta. Tämä ei halua turistimatkaa, vaan osallistua kadonneen naisen etsintään. Chenin on venytettävä diplomaattiset kykynsä äärimmilleen ja taiteiltava kiinalaisen politiikan hetteikössä. Varsinkin, kun paikallinen mafia etsii samaa naista ja Catherinelle ja vaimon kotikylään lähetetylle komisariolle alkaa sattua outoja tapaturmia.

Kirja todella tempaisi minut mukaansa. Ihmiset ovat moniulotteisia, elämän makuisia henkilöitä, Kiinan kipeitä kohtia valotetaan tämän päivän lahjonnasta kulttuurivallankumouksen muistoihin asti. Toisaalta tekisi mieli päästä itse paikalle katsomaan puutarhoja, juomaan teetä ja kokeilemaan joitakin ruokia. Chenin ja Catherinen suhdetta kosketetaan herkästi, mutta varmalla kädellä. Hyvä kirja.

Sunday, July 30, 2006

Garth Nix: Sabriel

Juoneltaan tyypillinen etsintäkirja: nuori tyttö saa epätavallisissa oloissa tehtävän, jota suorittaessaan hän on koko ajan hengenvaarassa ja pelastuu niukin naukin. Lopussa on suuri lopputaistelu, maailma on pelastettu ja ilmeisesti rakkauskin astuu kuvaan.

Sabriel eroaa tavallisesta nuorten fantasiaromaanista siinä, että se on ristisiitetty "Elävien kuolleiden yön" kanssa. Sabrielin tehtävä ja virka on johdattaa vainajia Kuolemaan ja liikkua edestakaisin Kuoleman ja Elämän välillä. Kaikenkarvaisia zombieita putkahtelee esiin joka kiven ja kannon takaa. Kulttuuriperintö on kunnossa: yhdeksän porttia, joiden kautta kulejtaan lopulliseen kuolemaan, ovat ymmärtääkseni Babyloniasta kotoisin. Sabrielin säädyllisyys säilyy; Babyloniassa porttien läpi pääsi vain riisumalla jotakin yltään, ja lopullisesta portista kuljettiin täysin alastomina. Tässä ei riisuta mitään, vaan portteja hallitaan erilaisia kelloja soittamalla.

Toinen kulttuurivihje, joka minua ilahdutti: sankari ei muista alkuperäistä nimeään, mutta koska hän on mielestään syyllistynyt narrimaisuuksiin, hän ottaa nimekseen Siera "joka on narrin nimi". Niin se onkin - Shakespearen näytelmässä.

Ihan luettava kirja niille, jotka fantasiasta pitävät. Turhan nopeaa kiitoa mennään - henkilöt jäävät pahvista leikatuiksi, koska heillä ei ole vauhdissa aikaa kehittää oikeaa luonnetta.

Saturday, July 29, 2006

Zacharias Topelius: Välskärin kertomuksia

Siitä on aikaa, kun viimeksi luin tämän klassikon. Tällä kertaa käsiini osui kirjastosta vuoden 1946 lyhennetty laitos, josta ainakin kehyskertomus - välskäri ja hänen kuulijansa - on leikattu pois. Korvaukseksi kirja on Juhani Ahon suomentama ja Albert Edelfeltin ja Carl Larssonin kuvittama.

Topelius on ilmeisesti kirjoittanut historiaa romaanimuotoon samoin kuin Selma Lagerlöf "Peukaloisen retkissään" kirjoitti maantieteen oppikirjan. Kirjan voimakas paatos - kuningas ja kansa ovat vahvoja, aateliset ylpeitä loiseläjiä - on liiaksikin korostettu. Usein mainitaan katolilaisvastaisuus, mutta se näkyy vain ensimmäisessä osassa, kolmikymmenvuotisen sodan kuvauksessa. Suomen katajainen kansa, joka ei päätänsä notkista, tulee esiin joka sivulla. Hetkittäin tuntuu oudolta ajatella, että kirja on kirjoitettu Suomen suuriruhtinaskunnassa. Isoviha jää ehkä sen vuoksi varovaisesti kuvatuksi. Kansan kärsimyksistä puhutaan, mutta niitä ei näytetä. Vielä vähemmän kerrotaan Saksan kärsimyksistä Ruotsin armeijan kynsissä, koska Kustaa Vaasa on Topeliuksen ehdoton sankari. Ja kun nyt historiaa pengon, niin Kaarle XII:n kuolema sivuutetaan jonakin, jonka ihmiset kuulevat - sitä ei näytetä. Niin jää Topeliukselta sievästi kertomatta, että kuningas taisi saada tappavan kuulan omista riveistä. Kaarle XII:n jälkeen tuntuu, että Topelius on hiukan menettänyt intoaan. Loppujen lopuksi mikään ei niin elvytä kerrontaa kuin hurmeiset taistotantereet.

Vaikka "Välskärin kertomukset" onkin ollut aikansa saippuaoopperaa, sen henkilöhahmot jäävät mieleen ja kokonaisuus herättää halun lukea enemmän Suomen historiaa. Siispä kirjastoon!

Thursday, July 27, 2006

Sarah Harrison: Kedon kukat

Viihdekirjahan tämä on, mutta varsin täyteläinen sellainen. Nimi tulee tietenkin Raamatusta, Jesajan kirjasta:

Ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka!
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
kun Herran henkäys koskettaa sitä.

Alussa Tennantin perhe elää kartanossa palvelusväen ympäröimänä. Isäntä on tehtailija, vaimo seurapiirien nainen. Ensimmäinen maailmansota - kirjan pääaihe - iskee, ja kaikkien elämä muuttuu korjaamattomasti.

Kirjan keskuksena on kolme naista: Dulcie, koketti, josta tulee kokotti; Thea, itsenäinen ja kapinallinen; ja Prissy, sisäkkö, jonka sota vapauttaa. Sarah Harrison on kaiketi kirjoittanut kirjaan myös jatkoa; täytyy yrittää pyydystää jostakin.

Tuesday, July 25, 2006

Anna Jansson: Vaitelias jumala

Anna Janssonin Maria Wern -sarjaa. Alan kyllästyä näihin. Anoppi on iljetys, aviomies epäluotettava, lapset kipeitä, sovinistisika töissä äyskii kerrassaan liioiteltuun tapaan. Lisäksi tässä kirjassa Anna Jansson on niin mielistynyt sijoittamaan murhat viikinkien jumalmaailmaan, että hän on kadottanut kaiken uskottavuuden. Juttu on puiseva ja hölkkää puujaloilla eteenpäin; murhaaja on sellainen sekopää, että on mahdotonta uskoa kenenkään pitäneen häntä vuosikausia normaalina ihmisenä. Lopulta vielä "ihmiset tietävät, mutta eivät kerro joistakin merkillisistä syistä" -tarinankuljetus hukkaa lopullisesti pohjan altaan, kun kunnialliset ihmiset ovat pitäneet vuosia salassa joukon murhia. Perusteena se, että he "ymmärtävät sen ressukan ajatustapaa".

Minä ottaisin eron miehestä, joka vaihtaisi perheen ainoan auton täytettyyn hiirihaukkaan.

Kurjaa, kurjaa, ylen määrin kurjaa.

Sunday, July 23, 2006

Kellow Chesney: Victorian Underworld

Erittäin luettava ja tietorikas kirja, joka kattaa aiheensa joka puolelta - rautatierakentajista ja muista kiertolaisista konniin, kerjäläisiin ja porttoihin asti. Kuten "Sunday Times" aikanaan arvosteli - ja takakansi toistaa - "Charged with nightmare detail."

Thursday, July 20, 2006

William Macepeace Thackeray: Turhuuden turuilla

Mielenkiintoinen juttu (minulle). Idealistisessa nuoruudessani luin "Turhuuden turuilla" ja inhosin sitä. Nyt luin sen uudelleen ja pidän siitä. Tällä välillä olen tietenkin oppinut olemaan odottamatta, että kirjoissa on hyviä ja huonoja ihmisiä, hyvien käy hyvin ja huonojen huonosti. Ja että päähenkilöt kuuluvat hyvien puolelle.

Thackerayn henkilöistä hyvät ihmiset ovat tylsiä ja ainakin toinen sankaritar Amelia on paremminkin heikko luonne kuin kunnolla hyvä. Ymmärrän silti hänenkaltaisiaankin nykyisessä iässäni, tiedän, mitä he kärsivät ja että he ovat maan suola. Amelian vanhempien kehitys hilpeistä eksentrikoista ilkeiksi valittajiksi on jotakin, jota olen nähnyt niin usein, että se on lakannut kummastuttamasta. Becky Sharp, eloisin huijari maailmankirjallisuudessa, saa juuri sen kohtelun, jonka hän ansaitseekin. Ja se, mikä nuorena tuntui ikälopulta, on nyt ihan sopiva ikä - eli Amelian taipuminen ikirakastavalle ihailijalleen hiukan yli 30-vuotiaana.

Nyt särähti vain kustantajan tapa lyödä alkuperäinen, kaksiosainen käännös samoihin kansiin ilman oikolukua ja varoituksen sanaa. Kirjan "gini" on nykyään tunnettu sanalla "guinea"; rahayksikkö eikä juoma. Muita samankaltaisia pieniä ärsytyksen aiheita kirjassa vilahtelee. Toisaalta, miksi ei mennyttä aikaa kuvaava kirja saisi olla vanhahtavalla kielellä kirjoitettu?

Wednesday, July 19, 2006

Pekka Mykkänen: Kiina rynnistää huipulle

Länsimaiden mielikuva Kiinasta on yleensä 10-20 vuotta jäljessä ja joskus 180 astetta todellisuudesta. Pekka Mykkänen asui maassa viisi vuotta Helsingin Sanomien toimittajana ja tietää, mistä kirjoittaa. Hän on lisäksi sujuvasanainen ja kiinnostava. Joten: tässä on kirja niille, jotka haluavat katsauksen Kiinan eri puolista nyt eikä toissapäivänä.

Kuva kertoo paljon: viereisesä kuvassa kiinalainen maanviljelijä rantalomalla. Aika kaukana Mao-pukuisesta pienen punaisen kirjan heiluttajasta, vai mitä?

Monday, July 17, 2006

Christoper Booker: The Seven Basic Plots

En tiedä, kuuluuko tämä kirja yliopiston kirjallisuustenttien vaatimuksiin, mutta sen pitäisi kuulua, aivan ehdottomasti. En ole koskaan tavannut niin yleispätevää, kaiken kattavaa selvitystä tarinoiden olemuksesta - Bookerin teoria sopii paitsi kirjallisuuteen, myös elokuviin, teatteriin ja jopa normaaliin elämään.

Ensin kirjassa selvitetään maailman seitsemän perusjuonta. Sitten pohditaan, mikä niitä yhdistää. Sen jälkeen siirrytään käsittelemään syytä: miksi me kerromme tarinoita? Ja miksi tarinat ovat tärkeitä? Miksi viimeisten parinsadan vuoden aikana tarinat ovat usein niin epätyydyttäviä (niissä on siirrytty kertomaan egosta sen sijaan, että käsiteltäisiin Minuutta ja harmonian saavuttamista, kuten seitsemässä perusjuonessa).

Paljastan heti loppuratkaisun Bookerin omin sanoin:

What stories can tell us, much more profoundly than we have realised, is how our human nature works, and why we think and behave in this world as we do. That is why I believe that to arrive at proper understanding of why our species has the compulsion to imagine stories is as important riddle as there is left for mankind to solve on this earth.

Thursday, July 13, 2006

Jane Stanton Hitchcock: Silmänlumetta

Naisten goottilaiset romaanit ovat klassinen kirjalaji, jolla on pitkät perinteet "Kotiopettajattaren romaanista" tai jo "Udolphon mysteereistä" asti. Nuori nainen saa työpaikan linnasta tai kartanosta. Hän voi tulla taloon kotiopettajana, kirjastonhoitajana tai jossakin vastaavassa ammatissa tai kartanonherran holhottina. Kartano on täynnä synkkiä salaisuuksia, mikään ei ole, miltä näyttää; kartanoa hallitsee demoninen mieshahmo, johon sankaritar rakastuu. Henkeäsalpaavien vaarojen jälkeen sankaritar joko saa demoninsa tai joku toinen mieshahmo tulee ja pelastaa hänet isännältä - riippuen tämän syyllisyyden asteesta.

"Silmänlumetta" käyttää näitä kliseitä, mutta nykyaikaisella, amerikkalaisella, sisäsiistillä ja perin pirtsakalla tavalla. Yksi tärkeä elementti lisäksi puuttuu - demonista sankaria ei ole eikä siis myöskään rakkaustarinaa. Faith on trombe l'oeil-maalari; hän maalaa elävän näköisiä pintoja, jotka ovat muuta kuin miltä näyttävät. Rikas, vanha ja kuuluisa seurapiirirouva Frances Griffin palkkaa hänet panemaan uuteen uskoon tanssisalin, jonka hän rakennutti ainoan tyttärensä ensimmäisiin seurapiirijuhliin. Myöhemmin tytär puukotettiin - syyllistä ei koskaan löydetty.

Faith alkaa huomata, että kartanossa mikään ei ole, miltä näyttää, ei myöskään hänen tehtävänsä. Niinpä hän alkaa selvittää, kuka murhasi tyttären ja millainen oli tämä nuori nainen, jonka kunniaksi hän luo tanssisalia uudelleen. Samalla Faith tutustuu kartanoon ja sen vanhaan emäntään.

Valitettavasti olisi kannattanut pysyä perinteisessä kaavassa. Kirja on valkaisuaineella hangattu ja juoni lässähtää. Enemmän aaveita, syvemmät varjot, vakavasti otettava mieshahmo ja vähemmän muodikas juoniratkaisu ja kirjasta olisi voinut jotakin tullakin.

Arne Dahl: Pudotuspeli

Arne Dahlin A-ryhmän ensimmäinen seikkailu, eli miten ryhmä perustettiin. Sarjamurhaajajahtia, venäläistä mafiaa, jonkin verran ihmissudemössöä miehen näkökulmasta, jonkin verran hevoshuumoria. Varsin pidettävä kesäkirja.

Korkea-arvoisia ruotsalaisia liikemiehiä murhataan. Murhaaja on ammattilainen; mitään jälkiä ei jää, ja murhat tehdään täsmälleen samalla tavalla. Ruotsin valtiojohto hermostuu ja päättää koota pienen, tiiviin ryhmän, joka saa kaikkien poliisipiirien täyden tuen. Paitsi tietenkin Säpoa, Ruotsin FBI:ta. Amerikkalaisissa jännityskirjoissa FBI tulee usein sotkemaan täysin kelvollisen murhatutkimuksen, mutta edes FBI ei kompastele kenkiinsä siten kuin Säpo tässä. Vahingonilo on kaunein ilo. Palme-tutkimukseen viitataan useammin kuin kerran.

Tuesday, July 11, 2006

Alexandra Marinina: Kaksoiselämää

Tällä kerralla Nastja joutuu tutkimaan juttuja, joissa kaikissa osatekijänä on väärä tai epäilty henkilöllisyys. Juonipaljastuksia en esitä, paitsi sikäli, että aluksi kovin sekava ja hajanainen henkilökirjo selvenee kummasti loppua kohti. Sen sijaan henkilökohtainen havainto: Varsinkin Karin Slaughterin kirjojen jälkeen huomioni kiinnittää se, miten tavattoman kilttejä ja lauhkeita miehet Marininan kirjoissa ovat. Aina on aikaa kuunnella, lausua lohduttavia sanoja, tarjota kyyti ja varmistaa vielä, että nainen pääsee turvallisesti hissiin, ja tarjota teetä. Nimenomaan teetä, ei votkaa; enintään juodaan samppanjaa. Sivistynyttä.

Ehkä kaikki ei sentään ole yhtä sivistynyttä Moskovan kaduilla. Jokainen irroittaa autostaan automaattisesti tuulilasinpyyhkijät ja sivupeilin aina, kun autosta nousee.

Karin Slaughter: Piinattu

Kolmas kirja samaa sarjaa. Nyt pyöritään yliopiston kampuksella. Opiskelija on hypännyt sillalta. Lastenlääkäri ja patologi ottaa raskaana olevan sisarensa mukaan mennessään tutkimaan murhapaikkaa. Sisar poikkeaa metsään pissalle tutkimuksen aikana ja löytyy pahasti puukotettuna. Sitten kuolee itsemurhan silminnäkijä.

Saran ex-aviomies, paikkakunnan poliisipäällikkö on raivoissaan entiselle alaiselleen Lenalle, joka sarjan ensimmäisessä kirjassa raiskattiin. Jeoffreyn mielestä Lenan olisi pitänyt toipua jutusta. Nyt kaikki todisteet Jeoffreyn mielestä viittaavat Lenaan, josta tarinan edetessä tulee kirjan nimen piinattu.

Olen alkanut ihmetellä, miksi Karin Slaughterin kirjoissa kaikki miehet ovat kusipäitä (kirjailijan käyttämä sana). Hyvä esimerkki on Jeoffrey, jossa olisi hyvän miehen ainekset, mutta jolla ei ole hajuakaan psykologiasta. Tekisi mieli hutkia häntä päähän sopivalla astalolla. Kummastuttaa, että hänen ex-vaimonsa edes suostuu puhumaan hänelle, sen sijaan että rakastaa häntä. Muita mänttejä ovat Saran isä, Saran siskon odottaman vauvan isä, Lenan eno ja tietenkin kaikki tutkimuksen yhteydessä esiin tulevat miehet. Tosin naisetkaan eivät ole enkeleitä. Se saa minut edelleen lukemaan Karinin kirjoja; tällaisia ihmiset todellisuudessa ovat. Koetetaan kestää.

Saturday, July 08, 2006

Anna Jansson: Jäljet lumessa

Anna Janssonin maailmassa kaikki ihmiset omistautuvat tekemään toisten elämästä helvetin. Mitä kunniallisempi ihminen, sitä sietämättömämpi. Tässä kirjassa ainoa miellyttävä - paitsi tietysti pyhimysmäinen naispoliisi - on "alan mies" lempinimeltään Majoneesi. Hänellä ei ole muuta pyrkimystä kuin päästä vankilaan jouluksi. Muut ihmiset juoruavat, loukkaavat, eristävät heikommat joukosta. Jopa satunnaiset tapaamiset ovat vastenmielisiä; kaksi naista junassa täyttää sanaristikkoa kovalla äänellä väärin, kunnes kärsivä kanssamatkustaja huutaa: "Miksi ette voi terrorisoida ympäristöänne puhumalla kännykkään, kuten tavalliset ihmiset?" Jolloin naiset poistuvat loukkaantuneina ravintolavaunuun, koska "jotkut ihmiset eivät kerta kaikkiaan tiedä, miten käyttäytyä".

Varsinainen tarina alkaa äärettömän vastenmielisestä, manipuloivasta papintyttärestä, joka löytyy kuolleena. Tai oikeastaan opettajasta, joka tekee itsemurhan juorujen vuoksi. Sitten kahlataan koulun ja Internetin chat-linjojen likaisessa maailmassa kuolemasta toiseen. Siinä sivussa naispoliisi Maria Wern joutuu hoitaman lapsia, pesemään pyykkiä, sietämään anoppiaan, hoitamaan työttömäksi joutunutta miestään ja kärsimään vaihdevuosia ja bulimiaa potevaa työtoveriaan. Tuli ankea olo.

Thursday, July 06, 2006

Helene Tursten: Tatuoitu torso

Helene Tursten on eräs niistä kirjailijoista, joiden kirjoja ei voi lukiessa laskea kädestään eikä koskaan jälkeenpäin muista. Tässä hän on tarttunut todella pahaan aiheeseen, sadonekrofiliaan. Hän ei ole saanut juttuaan vakuuttavaksi, yksikään henkilö ei elä.

Naispoliisi on tosin herttainen hahmo; miten on nainen, joka etsii todella törkeää paloittelumurhaajaa, lopettaa työt kello viisi ja yrittää löytää koteja sekarotuisille koiranpennuille? Joka luettelee syömänsä ruoat tarkasti kuin Viisikkokirja ja potkii ohimennen skinheadeja ketoon? Joka elää rakastavaa perhe-elämää hyvän aviomiehen ja kahden lahjakkaan tyttären kanssa ja suunnittelee syrjähyppyä tanskalaispoliisin kanssa? Vaikka samalla urputtaa feministisesti sovinistityötoverilleen?

Helenen kirjoissa esiintyy mystinen ruotsinsuomalainen poliisi Hannu, joka on kaikkea, mitä ruotsalaiset eivät suomalaisissa tajua. Ei puhu mitään, tietää kaiken, omaa oudon suomalaisen alaverkoston, josta saa selville joakisen kysytyn tiedon kuin selvänäkijä. Suomalainen poppaukko toiminnassa kuin Jack Londonin meriromaaneissa. Olemmeko me todella noin salamyhkäistä kansaa?

Monday, July 03, 2006

Ali Smith: Satunnainen

Normaali, normaalin onneton perhe kesälomalla. Ovikello soi. Oven takana on nuori nainen, joka jää syömään. Sitten hän jää. Tässä, kynnykellä, on normaalin maailman raja. Ulkona auringonvalo, vieras hahmo. Kuka olisi uskonut, että kun sen rajan ylittää, astuu kynnyksen yli, sanoo ihan tavallisen asian, astuu vieraaseeen maailmaan? Maailmaan, josta ei enää löydy paluuta?

Päätyy elokuvien maailmaan. Alhambra on maurilainen palatsi. Se on myös elokuvateatteri, josta kaikki sai alkunsa. Mutta entä, jos loman loppu ei ole filmin loppu? Kun palaa kotiin kaupunkiin, kotia ei ole. Ehkä ei kaupunkiakaan.

Anteeksi. Joitakin kirjoja voi kuvata vain niiden omalla kielellä (ehkä jokaista kirjaa etc.)

Sunday, July 02, 2006

Hilbert Schenck: A Rose for Armageddon

Hilbert Schenck on yhdistänyt aikasilmukkatarinan romanssiin. Kaksi yli 60-vuotiasta professoria on monen vuoden ajan tehnyt morfologista tutkimusta pienestä, eristetystä Hawkinsin saaresta Cape Codin tienoilla. Morfologia yhdistää useita tieteitä kokonaiskuvaksi, jolla voi selittää ihmisten toimintaa ja toivottavasti vaikuttaa siihen. Hawkinsin saari on valittu kohteeksi, koska se on pieni ja eristynyt.

Ongelma on, että maailma on menossa nopeaa vauhtia tuhoon. Pakistan on pudottanut atomipommin Intiaan, polttoaine on loppumassa, kaikkialla on lakkoja ja mellakoita. Morfologinen teoria on myöhässä; se ei ehdi vaikuttaa asioihin.

Toinen ongelma on, että molemmat professorit, Jake ja Elsa, ovat 17-vuotiaina tehneet päivän huviretken Hawkinsin saarelle, mutta unohtaneet täydellisesti, mitä saarella tapahtui. Olisi kuitenkin epätoivoisen tärkeää, että he muistavat. Elsalla on hämäriä muistoja, Jakella ei mitään. Sitten tietokone antaa heille yleiskuvan koko tutkimuksesta, ja paljastuu, että saarella on kohta, johon kukaan elävä olento ei koko tutkimuksen aikana ole mennyt - eivät, ihmiset, eivät edes lokit. He lähtevät Hawkinsin saarelle paljastamaan mysteeriä ja ratkaisu löytyy ajasta; mystinen kohta saarella on täysin ajan ulkopuolella; joka sen löytää, saa tilaisuuden yrittää uudelleen. Ja he ovat tehneet sen jo monta kertaa ja aina epäonnistuneet. Miten käy nyt?

Sentimentaalisuusvaihdetta olisi lopussa saanut panna pienemmälle, mutta kokonaisuus - varsinkin ensin uhka yliopistolla ja sitten pako saarelle - on jäntevää tekstiä. Ei hassumpi pikku kirja.

Saturday, July 01, 2006

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita

Joanne Harrisin kirjan näyttämönä on poikien yksityiskoulu. Hyvin vanha, hyvin yläluokkainen, mutta sen kaiken alla yhtä rahapulan ahdistama ja salaliittojen riivaama kuin mikä tahansa laitos. Koulua katselee portinvartijan mökistä käsin kateellinen silmäpari. Portinvartijan lapsi kärsii vanhempiensa avioerosta, isänsä brutaalista luonteesta ja ennen kaikkea siitä, että hänellä ei ole asiaa portin toisella puolella avautuvaan pyhäkköön. Hän varastaa koulupuvun ja isänsä yleisavaimet ja sulautuu joukkoon - kunnes tuho iskee.

Vuosia myöhemmin sama lapsi on kasvanut aikuiseksi. Hän on hankkiutunut St.Oswaldin opettajien joukkoon ainoana päämääränään kostaa lapsuutensa tragedia ja tuhota koulu - ei nopeasti, kuten tuhopoltolla, vaan hitaasti, tehokkaasti ja sisältä päin.

Kertomus kulkee kahdella äänellä, kostajan ja vanhan opettajan, jolla on omat ongelmansa. Siinä on myös kaksi aikatasoa, lapsen menneisyys ja kostajan nykyhetki.

Varoitus: nyt seuraa osittainen juonen paljastus. Minua jotenkin ärsytti kirjailijan dickensmäinen tapa antaa useille henkilöistään nimiä, joilla on merkitys - Monument, Light, Meek ja niin edelleen. Sitten huomasin, että tämä oli tahallista; hän on kätkenyt draamansa ratkaisun nimiin. Tämä vihjeenä niille, jotka haluavat ratkaista kostajan henkilöllisyyden ennenaikaisesti.

Joanne Harris kirjoittaa viihdettä, mutta viihdyttävää ja älykästä viihdettä. Kesälukemista niille, jotka eivät halua jättää aivojaan narikkaan.